12.1.2020

Kokeile elää tulevan eläkkeesi summalla

Suunnitellessani talousblogin perustamista tuli mietittyä, mikä on blogini ydinajatus ja onko kirjoituksillani mitään tarvetta oman talouteni seuraamisen lisäksi. Havahduin siihen, että tavoitteeni ei ole firettäminen (eli taloudellinen riippuvuus ennen eläkeikää) kuten monen muun blogin kohdalla, vaan eläkkeelle jääminen. Saattaa olla, että jään vapaalle jo ennen virallista eläkeikää ja elelen säästöillä/sijoituksilla välivuodet, mutta varsinainen tavoite se ei ole, vaan eläke häämöttää  edessä. Viralliseen alimmaiseen eläkeikään on vain 10 vuotta, joten voinen luottaa siihen, että tulen saamaan eläkettä.

Taloussanomissa oli äskettäin juttu otsikolla: "Kokeile elää kuukausi tulevalla eläkkeellä". Itse kannatan kokeilemaan, tai ainakin seuraamaan kuluja, kokonaisen vuoden. Yhden kuukauden menojen seuraaminen johtaa helposti siihen, että tulee elettyä normaalia säästäväisemmin huomaamatta tai jotain isoja menoeriä ei tule seuratun kuukauden kohdalle.

Olen pari vuotta yrittänyt elää säästeliäästi, mutta rahaa on mennyt molempina vuosina huomattavasti enemmän kuin olin kuvitellut. Vuonna 2018 kuukausikulutukseni oli 1860 euroa ja vuonna 2019 se oli 1899 euroa. Omissa kuvitelmissani kulutukseni olisi lähempänä tonnia kuin kahta tonnia. Mielikuvani rahanmenosta on melkoisen harhainen todellisuuteen verrattuna, täytyy myöntää.

Tähän mennessä minulle on kertynyt eläkettä 1234 euroa (*brutto), ja jos olen nykyisellä palkalla töissä seuraavat kymmenen vuotta, niin odotettavissa oleva eläke on n. 1870 euroa (*brutto). Tämä siis sillä oletuksella, että työt jatkuu ja jaksan olla töissä täydet 10 vuotta. Ja kun verot otetaan pois, niin käteen jää vähemmän kuin 1870 euroa. Huomattavasti tiukempaa tulee olemaan.  Ja tietty eläkkeelle jäätyä pitää päivät saada kulumaan mielekkäästi, joten harrastuksiin ja muihin aktiviteetteihin menee enemmän rahaa kuin työssä käydessä. Todennäköisesti ikään liittyviä terveysmenojakin alkaa ilmaantua.

Mikäli heittäydyn vapaalle jo ennen virallista eläkeikää, eläkekertymä jää huomattavasti pienemmäksi, silloin täytyy joko elinkustannuksia pystyä alentamaan tai saada lisärahaa säästöistä/sijoituksista.

Katsotaan kohtaako summat jossain vaiheessa. Onnistunko vähentämään menoja tai onnistunko lisäämään tuloja säästämällä/sijoittamalla? Tavoitteena on molemmat.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti