4.8.2024

Heinäkuu 2024

Heinäkuussa kului rahaa 3034 euroa, joten 2000 euron tavoitekatto ylittyi 1034 eurolla. Kuluissa on mukana ePassilla maksetut syömiset.

Bruttokuukausipalkkani on 4285 euroa. Käteen tuli 2850 euroa, säästöön ei jäänyt mitään, vaan ylitystä tuli 284 euroa.

Huoleton rahakuukausi, mutta ei kaduta. Tai oikeastaan kaduttaa, kun tarkoitus on yrittää elää tulevan eläkkeen summalla, mutta näillä mennään nyt.

Olin juhannuksesta eteenpäin neljä viikkoa lomalla. Viime kesän Kokkolan vierailun innoittamana päätin tsekata muitakin rannikon kaupunkeja. Tein hulppean kahdeksan päivän Pohjanmaan kierroksen; vierailin Raahessa, Pietarsaaressa ja Kristiinankaupungissa. Raahessa yövyin Langin kauppahuoneella, Pietarsaaressa airbnb-yksiössä ja Kristiinankaupungissa  airbn-huoneistossa ja Hotelli Krepelinissä. Kahdeksi viimeiseksi päiväksi veljeni liittyi seuraan, joka hieman järkevöitti reissun kustannuksia, kun jaettiin majoitus. 

Helsinkiin palattuani ja loman lähestyessä loppua huomasin, että stressi, uupumus ja unettomuus vaivaavat edelleen. Viimeinen viikko vapaalla kului hyvää oloa hakien. Pyöräilin ja tein kävelylenkkejä, ja kävin hieronnassa pariin otteeseen. Käyttämäni hieroja tekee myös akupunktiota, ja päätin ottaa muutaman kerran sarjan. Olen joskus aikoinaan käynyt akupunktiossa, muistaakseni stressin takia, ja silloin se laukaisi minussa voimallisesti luovuuden tyyliin päässä pyöri ideat ja aloittelin jopa kirjan kirjoittamista. Nyt toiveena oli vaatimattomasti yöunien parantaminen, ja tuntuu tehonneen.

Vaatteita kertyi Arketista kaksi samanlaista trikoomekkoa ja talvea varten villapusero, ja Aarikan alennusmyynneistä paitamekko ja olkalaukku.

Vaateostoksia on entistä mukavampi tehdä, kun kävin värianalyysissä. Olin kuvitellut olevani talvi, mutta olenkin pehmeä kesä. Aika monesta pehmeän kesän väripalettiin kuuluvista väreistä en pidä (petrooli, liilat, pinkin/roosan punaiset), mutta päädyin suuntaamaan väreissä murrettuihin pastellisävyihin. Ja värianalyysi sai myös minut siivoamaan vaatekaapista väärän värisiä vaatteita, jotka jo olin tiennyt väärän värisiksi, mutta itsepäisesti vaan säilyttänyt tyyliin "jos sittenkin joskus käyttäisi"

Tämän kuun kuluihin tuli syyskuun reissun kuluja 350 euroa, lähdemme silloin isommalla porukalla Itä-Suomeen. Kesälomamatkan kuluja en listannut yhteen, mutta yhden hengen huoneessa yöpyminen on kallista.

Suurimmat menot

Vuokra 657 e
Hyvinvointi ja kauneus 270 e
Vaatteet 478 e
Isän puhelinkulu 22 e