4.2.2022

Tammikuu 2022 menot

Tammikuussa kului rahaa 1362 euroa, joten 1500 euron tavoitekatto alittui 138 eurolla.

Liikuntapaikat ovat koronan takia suljettu. Ja kun kotona on tullut oltua ihan liikaa, niin  varasin extempore Airbnb-majoituksen yhdeksi viikonlopuksi Lahdesta ja otin murtsikat mukaan. Kävin vain kääntymässä suksilla, sillä ladut olivat jäiset ja roskaiset, kun uutta lunta ei ollut vähään aikaan satanut. Viikonloppu kului mukavasti kokkaillen ja Netflixiä tuijotellen, sillä se oli yllätyksenä asunnossa. Ja ulkoiltuakin tuli, vaikka hiihtäminen jäi vähiin.

Ruohojuuressa laitoin menevään 50 euroa aamiaistarvikkeisiin: ostin 1,5 kiloa luomupähkinöitä ja pellavansiemenrouhetta. Syön kaurapuuroa aamuisin, ja sehän on kuuluisasti edullista, mutta ei näillä lisukkeilla.

Ja määräaikaisen työsuhteen viimeinen kuukausi menossa. Yhden työpaikan hakuprosessi käynnissä, kiva työ, jonka toivon saavani.

Suurimmat menot
Vuokra  473 e
Airbnb vuokraus 153 e
Ruohonjuuri 50 e
Isän ja minun puhelinkulut 33,80 e


1.2.2022

Joulukuu 2021 menot

Joulukuussa kului rahaa 1619 euroa, joten 1500 euron tavoitekatto ylittyi 119 eurolla.

Isoin yksittäinen meno oli hierontalahjakortti, 120 euroa. Hieroja tulee kotiin tekemään hieronnan, mikä kätevää vanhemmilleni. Muut joululahjat olivat pienempiä ostoksia, herkkuja ja elintarvikkeita.

Määräaikainen työsuhteeni päättyy helmikuun alkupuolella, ja päätin lähteä risteilemään Ruotsiin. Tarjousristeily ja ruokailut laivalla maksaa 100 euroa.

Lähellä olevassa ostoskeskuksessa oli joulun alla muutama kotimaisia vaatteita myyvä liike. Kiertelin niissä ahkerasti ja ajatuksena oli ostaa jotain harkittua ja järkevää. Ja sitten ostin, kivan trikoomekon, jossa jopa taskut. Mutta jo ostaessa kadutti ja harmitti, sillä puuvillan lisäksi mekossa on elastaania. Elastaani on materiaali, joka ei kestä aikaa ja lisäksi estää materiaalin uudelleenkierrätyksen. Onneksi sentään on ne taskut... No. tämä nyt sitten muistuksena siitä, että pitää vaan tiukemmin pysyä ostokriteereissä.

Ja harmitusta myös aiheuttaa se, että en jaksa kirjoitetalla riittävästi tänne blogiin. Katsotaan, jatkuuko tämä vain kulutuskatsauksena, vai saisinko jotain aikaiseksi rahanhankinnan puolella.

Suurimmat menot
Vuokra  473 e
Joululahja 120 e
Vaatteet (trikoomekko) 107 e
Ruotsin risteily 100 e
Matkakulut 35 e
Isän ja minun puhelinkulut 33,80 e