12.3.2022

Määräaikaisesta työstä kertynyt hyöty

Päätin listata mitä taloudellista (ja muutakin) hyötyä reilun viiden kuukauden mittaisen työsuhteen aikana kertyi. Osittain tein tämän tarkastelun siksi, että minulla oli tässä työpaikassa parhaat edut ikinä ja halusin kirjata ne muistiin. Halusin myös muistuttaa itseäni siitä, mitä etuja saa palkkatyössä verrattuna työttömänä tai eläkkeellä olemiseen.

Tulot (brutto) 24109 euroa 
Eläkertymä (1,7%)  86 euroa  

Työsuhteeni pituus oli 5 kuukautta ja 3 päivää. Sain parasta palkkaa ikinä, bruttona 4500 euroa. Edellisen työsuhteeni kuukausipalkka oli 4050 euroa, mikä jo silloin tuntui uskomattomalta summalta. En ollut kuvitellut, että ikinä ylittäisin neljän tonnin rajaa, vaikka IT-alalla olenkin ja palkat saattavat olla korkeitakin. 

Syytä en tiedä, mutta tässä työpaikassa lomakertymä on heti aloittaessa 2,5 päivää, kun normaalisti lomaa kertyy ensimmäisen vuoden ajan 2 päivää ja vasta sen jälkeen 2,5 päivää.

Palkka, lomapäivät ja lomaraha yhteenlaskettuna tekevät bruttona 24109 euroa. 

Tällä hetkellä 55-62-vuotias kerryttää eläkettä 1,7 % kertoimella. Tämä tarkoittaa minun kohdallani sitä, että eläkettä kertyi viiden kuukauden työpätkästä 86 euroa, joten odotettavissa oleva kuukausieläke on nyt 86 euroa korkeampi. Eläkekertymä ei ole suoraan bruttotuloista laskettu summa, vaan siihen lasketaan myös luontaisedut mukaan, minun tapauksessani lounasetu. 86 euroa on luku, jonka kävin katsomassa eläkeyhtioni tiedoista.

Normaalia lyhyempi työpäivä

Tähänastisissa työsuhteissa työpäiväni pituus on ollut joko 7,30 tuntia tai 8 tuntia + pekkaspäivät. Nyt työpäivän pituus oli 7 tuntia. Sain siis parasta palkkaa ikinä lyhyimmillä työtunneilla ikinä.

2 palkallista vapaapäivää

Tässä työpaikassa uudenvuoden aatto on vapaapäivä. Ja yllättäen tuli vielä toinen palkallinen vapaapäivä, selityksenä rankka koronavuosi.  Vapaapäivän arvo rahassa laskettuna oli 209 euroa, yhteensä 418 euroa.

Lounasetu 11.30 euroa - veroetu?
Matkalippurahaa 95 euroa
Liikuntasetelit 95 euroa

Lounasetu oli täysin työnantajan maksama, ja jos oikein ymmärsin, myös veroetu oli maksettu. Edun pystyi joko ottamaan sovelluksen kautta tai lounasseteleinä. Otin suurimman osan sovelluksen kautta helppouden vuoksi. Koska söin ajoittain omia eväitä, niin lounasetua säästyi jonkin verran, ja sen takia otin osan seteileinä, joita voin käyttää myöhemmin.

Muistelen että matkalippurahan sijasta olisin voinut vapaavalintaisesti ottaa kulttuuripalveluita. Syksyllä ilmojen kylmennyttyä ostin matkalipun, mutta ainoastaan päästäkseni harrastuksiin. Lyhyt työmatka taittui kävellen. 

Liikuntaedun sain perinteisinä seteleinä eikä sovelluksen kautta maksettavana etuna. Tästä oli se hyöty, että pystyin säästämään selelit myöhempää käyttöä varten. Kuntokeskukseni veloitus menee tililtä eikä sitä voi maksaa  liikuntaseteleillä. Suunnittelen käyttäväni setelit tenniskurssin maksamiseen tai ulkoilmauimalassa uimiseen myöhemmin tänä vuonna.

100 euroa vapaasti käytettävää terveyskulurahaa
Työterveyshuolto, jota käytin hyväkseni yhden lääkärikäynnin, laboratoriokäynnin ja lääkärin etävastaanoton verran.

Työterveysetuihin kuului raha, jonka sai käyttää vapaavalintaisesti hammashoitoon tai erikoislääkärin käyntiin. Päätin käyttää rahani hammahygienistin käyntiin.

Yleislääkärin käynnit kuuluivat työterveyteen. Työsuhteen aikana minulla ei ollut mitään akuutteja terveysongelmia, mutta olin jo pitkän aikaa kärsinyt korkeasta verenpaineesta ja alhaisesta hemoglobiinista, joten halusin käydä lääkärin luona tarkistuttamassa arvot ja selvittämässä, pitääkö asioille tehdä jotain. 

Jos työsuhteeni olisi kestänyt yli kuusi kuukautta, olisin myös päässyt erikoislääkäreille.

Ilmaiset ffp2-maskit 100 euroa

Työpaikalla haluttiin suojautua tehokkaasti koronaa vastaan ja työntekijöille jaettiin 50 kpl paketteja ffp2-maskeja. Otin vastaan kaksi, kolmannesta jo kieltäydyin. Kun maskeja pesee pesukoneessa, niin ne riittävät pitkään.

Ilmaiset teet/kahvit/kaakaot

Uskoisin että aika moni toimistotyöntekijä on tottunut siihen että työnantaja tarjoaa teet ja kahvit, mutta näinhän ei aina ole. Itse olen yhtä kesätyötä lukuunottamatta aina nauttinut tästä pienestä edusta. Jossain paikoissa on ollut myös tarjolla aamiaista, perjantai-leivosta ja useimmissa läksiäiskakut, kuohuviinitarjoilut, joululounaat, pikkujoulut syömisineen ja juomisineen ja olutillat.

Yhden ylijääneen kokouspullan sain syödäkseni 5 kuukaden aikana. Kaikki henkilöstötilaisuudet ja yhteistyökumppaneiden järjestämät tilaisuudet peruttiin pahentuneen koronan takia. 

Joulun tienoilla söin ahkerasti suklaakonvehteja, joita oli tullut yrityksen yhteistyökumppaneilta.

Almanakka 10 euroa
Heijastiliivi x euroa
Kierrätyskirjoja 2 kpl
Mainospipoja
Salikassit 2 kpl

Sain työnantajan mainosalmanakan, joka on tarpeisiini sopiva ja vieläpä aika kivan näköinen. Olisi ollut myös mahdollisuus tilata seinäkalenteri, pöytäkalenteri yms.

Heijastinliivi oli joululahja kaikille työntekijöille. En tiedä kuinka paljon mahtoi maksaa, mutta minulle ihan rahanarvoinen ja tervetullut esine.

Työpaikallani oli laitettu jakoon iso määrä kirjoja, joista sai vapaasti valita. Näitä kirjoja tulee käsittääkseni näytekappaleina suoraan kirjankustantajilta. Otin kaksi itseäni kiinnostavaa hyvinvointikirjaa.  Googletin hinnat; toinen oli 11,95 ja toinen 17,95 euroa. En olisi näitä itse ostanut, joten kirjojen arvo ei ole laskettavissa rahana, vaan enemmäkin mielihyvänä. Luen kirjat ja ne jäävät kirjahyllyyni.

Vanhentunutta mainoskamaa oli jaossa säännöllisesti, itse otin reilun kasan pipoja ja pari salikassia. Pipoja ja molemmat kassit annoin ystävilleni.

Joululahja 80 euroa
Läksiäislahja 60 euroa
Läksiäisillallinen 40 euroa

Saimme valita joululahjan yrityslahjakaupan rajatusta valikoimasta, joka sisälsi laadukkaita desing-keittiötavaroita. Ei ihan oman maun mukaisia, mutta valitsin 8 kpl tukevia whisky-laseja, jotka saavat toimia ihan tavallisina laseina tulevassa asunnossani. Läksiäislahjaksi sain kaksi Iittalan tuikkukippoa. Minulla ei ollut omia läksiäisiä, mutta vähän minun jälkeen samalla osastolla lopetti toinen henkilö, ja iloisena yllätyksenä minut kutsuttiin mukaan läksiäisiin.

Lisääntynyt ammattitaito

Minut palkattiin tähän työpaikkaan sen takia, että hakijoiden joukosta ammattiosaamiseni oli lähinnä työnantajan tarpeita. Tein pääsääntöisesti niitä tehtäviä, joita osasin ja muut osastollani hoitivat ne asiat, joita en osannut. Osaamiseni laajeni jo osaamillani osa-alueilla,  ja pääsin näkemään, kuinka IT-asiat ovat toteutettu tässä nimenomaisessa yrityksessä (hyvin).  Uskon kertyneen työkokemuksen hyödyntävän työllistymistä jatkossa, vaikkakin kyseessä oli vain viiden kuukauden pätkä.

Sosiaalinen kanssakäyminen mukavien työkavereiden ja pomon kanssa
20 minuutin kävelymatka työpaikalle

Ihmissuhteet tai työssäkäyntiin liittyvä aktiviteetti ei varsinaisesti ole rahallinen etu, mutta ajatuksissani vertailukohta on eläkkeellä olo, jolloin sosiaalinen kanssakäyminen ja arkiliikunta ei tule automaattisesti, vaan niihin molempiin saattaa kulua rahaa vaikkapa maksetun liikuntaharrastuksen muodossa tai kahvilla käyntiin ystävien kanssa.

Työnantajani oli säätiö/järjestötyyppinen yritys, jolle oikeudenmukaisuus, ihmisarvot ja työhyvinvointi ovat tärkeitä asioita. Tämä näyttäytyi minule kaikenkaikkiaan miellyttävänä työympäristönä. Korona tietysti toi omat rajoitteensa kanssakäymiseen, mutta suurimman osan aikaa sain olla fyysisesti toimistolla töissä ja kanssakäymisissä oman osaston väen kanssa. Yhteiset lounaat lähistön työpaikkaruokaloissa olivat mukava katkos työpäivälle.

Sopiva työmatka on mielestäni iso juttu. Kävelin työmatkat, koska työpaikkani oli 20 minuutin päässä kodistani. Kävely ennen työpäivää ja sen jälkeen oli rentouttava siirtymä. 

Olen joutunut myöntämään itselleni sen, että kuormitun helposti työnteosta ja työpaikan sosiaalista kuvioista. Kaipaan tekemistä ja ihmissuhteita, mutta samalla ahdistun. IT-ala työnä on erityisen kuormittava, koska on jatkuvasti opittava uutta ja ongelmatilanteissa aiemmin opittua pitää pystyä palauttamaan mieleen salamannopeasti. Varsinkin IT-palveluntarjoajan puolella työskennellessä työpäivän jälkeen alkaa opiskelu, jolloin joko tutkitaan työpäivän aikana esiintulleita ongelmia tai suoritetaan IT-sertifikaatteja. Olen kokenut alan kuitenkin mielenkiintoiseksi ja hyvä palkka on motivoinut jatkamaan. 

Mitä sitten jatkossa?

Tämän viiden kuukauden pätkän jälkeen olisin ollut motivoitunut jatkamaan pätkätöissä, toivottavasti niitä tulee eteen. Kun rahaa on reilusti säästössä ja kulut pienet, niin työsuhteiden väliin jäävistä vapaista voisi nauttia ilman huolta tulevasta. ...mutta tapahtui mitä tapahtui, löysin vakituisen työpaikan. Vapaat on unohdettu pitkäksi aikaa, mutta uusi työ motivoi ja palkkapäivä ilahduttaa joka kuukausi.

10.3.2022

Työllistyin taas

Löysin uuden työpaikan eli työllistyin taas kerran 57-vuotiaana. Mikä mahtavinta, työpaikka vastaa osaamistani, työtehtävät ovat mieluisia ja kyseessä on vakituinen työsuhde.

Määräaikaisen työn loputtua ehdin pitää 4 päivää lomaa ja sitten alotin uuden työn. Muutama viikko takana ja olen todella tyytyväinen. Ja tunnustan, että olin edellistä postausta julkaistaessani jo töissä, mutta jutun viimeistely oli venynyt.

Taloudellisen vapauden ajatukset on nyt lykätty jonnekin takavasemmalle. Yllätin itseni haaveilemasta ja tekemässä laskelmia siitä, kuinka vuodet ennen eläkettä ja tuleva eläke voivat olla rahallisesti paljon huolettomampia kuin olen olettanut.

Vaikka kävisi niin, että työ ei jatkuisi koeajan jälkeen, nyt jokainen kuukausi töissä on plussaa ja mahdollinen työttömyys mahdollisuus, ei uhka.

Pidän kevään aikana muutaman kuukauden pituisen tauon 1500 euron rahakattotavoitteesta. Muutto ja tulevan asunnon varustelu vie jonkun rahaa yli normikulutuksen. Toisaalta työ ja olematon kesäloma vähentävät rahankulutusta. Haaveilemani tenniskurssit siirtyvät seuraavalle kesälle.

8.3.2022

9 kk työttömyys, määräaikainen työ ja seuraavat stepit

Olin työttömänä välillä 2020-2021 yhdeksän kuukautta. Työttömyyteni päättyi elokuussa, jolloin aloitin määräaikaisessa työsuhteessa vanhempainvapaan sijaisena. Tämä reilun viiden kuukauden pituinen työpätkä antoi mukavan tauon työnhakuun, mikä on henkisesti yllättävän raskasta puuhaa. Palkka mahdollisti rahan säästämisen ja tuleva eläke karttuu muutamalla kymmenellä eurolla. Harmittavasti ansiosidonnaisen 6 kuukauden työssäoloehto ei ehtinyt täyttyä.

En ole kauheasti työttömyyskaudestani avautunut, jotenkin vaikeaa sanoa mitään järkevää siinä vaiheessa, kun kaikki on auki eikä tulevaisuudennäkymistä ole tietoa ja kun seuraava puhelu tai viesti voi muuttaa suunnan ihan totaalisesti. Tai sitten ei. 

Sitä pyörittelee ajatuksissaan erilaisia suuntavaihtoehtoja ja myös pelkoja. Työllistynkö vielä omalle alalle? Vai ajaudunko jollekin toiselle alalle? Otanko vastaan töitä, joita en oikeastaan halua tehdä? Vai olenko työttömänä koko "loppu" työelämän siihen asti kunnes eläke koittaa? Riittääkö rahat mielekkääseen elämään? Ja jos rahat riittävät, löydänkö riittävästi mielekästä tekemistä? Onko oikein ottaa vastaan ansiosidonnaista tukea ja samalla etsiä töitä tarkasti valikoiden, oman työosaamisen rajoissa? Ja salaa toivoen että ei enää ikinä työllisty.

Työllistyminen melkein vuoden työttömyyden jälkeen oli sekä helpottavaa että omituista. Ajatuksissani olin jo ehkä vähän siirtynyt siihen tunnelmaan, että tässä sitä nyt ollaan työttömänä ja jatketaan pitkäaikaistyöttömänä tai (hanttihomma-)pätkätöissä 8 vuoden päästä koittavaan eläkkeeseen asti. Taloudellinen puoli ei niin kauheasti huolettanut, paitsi siltä osin, että tunnen omat kulutustapani ja siltä osin, että kun työn tuomaa sisältöä elämässä ei ole, niin epäilin rahaa kuluvan enemmän ajanviettoon. Enemmän tunsin huonoa omaatuntoa siitä, että nostin työttömyysturvaa ja nautin elämästä.

Työttömyysaikaani kuului "unelmien loma" eli kesänvietto Turussa vaihdettuamme tutun kanssa asuntoja päittäin kolmen kuukauden ajaksi. Ilman työttömyyttä en olisi voinut tarttua tilaisuuteen. Kesän aikana hahmottui se, että saan hyvin aikani kulumaan ilman työtäkin. Aiemmin olen olettanut että jos työn tuoma aktiivisuus ja sosiaalisuus putoavat pois, niin en saa päiviäni kulumaan. 

Turussa asuessani tapailin eläkkeellä olevaa tätiäni tiuhaan. Hänelle kertoilin tilanteestani ja mietteistäni. Selvisi että tädin eläke on pienempi kuin mitä minulle siihen mennessä eläkettä oli kertynyt. Ja hän kertoi tulevansa toimeen loistavasti. Tämä antoi uskoa siihen, että itsekin voisin pärjätä pitkällä tähtäimellä pienellä eläkkeellä. Tai ehkä ei keskimääräisesti niin pieni, sillä arvioitu eläkkeeni viime kesänä oli 1328 euroa ja naisten keskimääräinen eläke on 1499 euroa. Näistä summista vähennetään vielä verot, mutta pienemmissä eläkkeissä verot ovat pienet.

Uskallan varovaisesti myöntää itselleni, että taidan olla taloudellisesti riippumaton. Tuleva eläke alkaa minimissään riittämään. Alimpaan eläkeikään minulla on nyt 7,5 vuotta, ja niin paljon rahaa säästössä, että eläkeikään asti pystyn elättämään itseni ilman töitä ja jopa ilman työttömyyskorvausta.

Ja mitä sitten tapahtuu työllisyysturvan suhteen, jos en työllisty? Aikaisemman, vakituisen mutta osittain vajaalla työviikolla tehdyn työsuhteeni perusteella maksettu ansiosidonnainen pohjautuu 3619 euron ansioon. Työttömyysjakson jälkeisen määräaikaisen työni kesto on reilu 5 kuukautta. Jos saan kerrytettyä 3 viikkoa lisää työntekoa, niin ansiosidonnaisen kausi alkaa uudestaan ja nyt huomattavasti korkeammalla tasolla, sillä määräaikaisen työni palkka oli 4700 euroa.

Täytän 58 vuotta syksyllä. Tämä ikä on rajapyykki, joka vaikuttaa työttömyysturvaan niin, että ansiosidonnaisen taso ei laske, kunhan saa 2,5 vuoden välein täyteen 6 kk:n työllisyysvelvoitteen palkan suuruudesta riippumatta. En usko työllistymisvelvoitteen täyttymisen olevan ongelma pääkaupunkiseudulla. Uskon että suurempi ongelma tulee olemaan se, että tämä etu on liiankin houkutteleva hyväpalkkaisille ihmisille, eli käydään välillä missä tahansa töissä, että voi jatkaa työttömyyttä hyvällä korvaustasolla.

Nyt en ole tietoisesti heittäytymässä työttömäksi.

6.3.2022

Helmikuu 2022 menot

Helmikuussa kului rahaa 1639 euroa, joten 1500 euron tavoitekatto ylittyi 139 eurolla.

Tässä kuussa oli Tukholman risteily, jonka olin jo maksanut aiemmin. Tukholmassa kului rahaa pizzaan, kahvilakäyntiin ja matkamuistoksi ostin Tukholma-aiheisen palapelin. Korona-aikana olemme innostuneet kämppisten kanssa pelailemaan palapelejä, joten tästä tuli kivaa puuhasteltavaa reissun jälkeen.

Vihdoin päästiin palaamaan sisäliikuntaan. Ja pitkästä aikaa kävin kosmetologilla ja aika hövelisti innostuin ostamaan ihovoiteita. Oikeastaan koko kuukautta on sävyttänyt shoppailu, suurin osa ostoksista on hankittu käytettynä Torista, Huudosta ja Facebookista.

Ja kuten tavallisesti, niin vaateostoksia tuli tehtyä. Ostin uutena mustan nahkavyön 24 eurolla ja Relovesta 8 eurolla väljän paitapuseron, jota on tarkoitus kesällä käyttää kevyenä takkina. Ostin myös kaksi Marja Kurjen silkkihuivia, yhteensä 28 euroa. Molemmat olivat käyttämättömiä, toinen ostettu Torista ja toinen Huudosta. Ja Lumi Supermarket laukku ostettu L-kokoisena Torista hintaan 75 euroa.

Kuukauden teema on ollut Arabian/Iittalan Teema-astiat. Olen niitä hankkinut käytettyinä sieltä täältä erän kerrallaan. Yhteensä rahaa on mennyt 154 euroa. Huikea summa, mutta kimppakämppäasumisen takia minulla on vähänlaisesti omia astioita ja tarvetta astioille on. Kun toukokuussa muutan ja perustan uuden kimppakämpän, niin haluan sinne kestäviä ja hyvin pinoutuvia astioita.

Tulevaan asuntoon tarvitsen myös huonekaluja, valaisimia ja mattoja. Ostin nyt lepakkotuolin 65 eurolla, muut ostokset lykkään muuton jälkeiseen aikaan, ellei sitten jotain todella houkuttelevaa osu silmään.

Olen myös saanut tuloa omilla myynneillä. Myin vanhan Oura-sormukseni 130 euron hintaan ja Iittalan Vitriini rasian 20 eurolla.

Suurimmat menot
Vuokra  473 e
Kosmetologi + tuotteet 295 e
Matkakortti 260 e
Astiat 154 e
Työttömyyskassan vuosimaksu 115 e
Lepakkotuoli 65 e
Ohjattu liikunta 53 e
Isän ja minun puhelinkulut 33,80 e