31.10.2020

Lokakuu 2020 menot

Lokakuussa kului rahaa 1192 euroa, joten 1500 euron tavoite alittui 308 euroa.

Yllättävän vähän meni rahaa tässä kuussa. Ilman kulujen seurantaa ei olisi aavistustakaan, miten paljon ja mihin se rahaa kuluu. Palkkani on aina ollut suhteellisen hyvä ja olen hyvin pystynyt mutu-tuntumalla pitämään talouden tasapainossa. Nyt kun haluan säästää tulevaisuuden varalle ja oppia hahmottamaan, mikä on mukavan elämän mininibudjetti, niin tämä seuranta on ihan ehdoton. 

Vaatteisiin meni yli 300 euroa ja ePassiin siirsiin 200 euroa. "Säästöä" tuli siitä, että kauneudenhoitokuluja ei ollut eikä mitään isompaa kuten kotivakuutus tai bussikortin kauden maksaminen. Säästöä tuli myös siitä, että kävin ahkerasti hakemassa 60% alennusruokia S-ryhmän kaupoista.

Ostin (Suomen) Joutsenen kevyttoppatakin, tää taitaa mennä heräteostojen piikkiin eikä täysin välttämätön. Katselin tätä samaa mallia jo pari-kolme vuotta sitten, mutta silloin haussa oli se kaikkein lämpimin talvitakki. Ostin samalta valmistajalta kunnon talvitakin, mutta totesin aika pian että nykyisiin pääkaupunkiseudun leutoihin talviin takki on liian lämmin suurimman osan aikaa. Työmatkalla lähijunassa ei riitä, että vetää vetoketjun auki vaan pitää ottaa takki kokonaan pois päältä. Nyt sitten ostin Marilyn-nimisen mallin, joka aiemmin jäi kauppaan sen takia, että en uskonut sen olevan riittävän lämmin. Ja Joutsenen takit valmistetaan Suomessa, tärkeä ostoperuste minulle.

Ai niin, vielä toinen heräteostos. Kämppikseni tilasi Nuutisen kutomosta damaskit (merinovillaiset villapöksyt), ja minä innostuin lisäämään oman tilaukseni mukaan. Tämäkin on suomalaisen yrityksen Suomessa valmistama tuote, joten olen tyytyväinen.

Laitoin facebookin kirpparille myytiin muutamia itselleni tarpeettomia vaatteita, yrityksenä on saada hieman kompensaatiota näille yllämainituille ostoksille. Facebook on minulle myyntikanavana uusi tuttavuus, jotain olen tainnut sentään ostaa sitä kautta. Harmittaa, että Huuto.net ei ole enää entisellään. 5-10 vuotta sitten sitä kautta myi todella vauhdikkaasti ja hyvään hintaan vaikka mitä. Ja jos Facebookin kautta ei vaatteet mene kaupaksi, niin sitten kokeilen vielä Huutoa ja viimeisenä vaihtoehtona kutsun ystävät mukaan vaatevaihtoon.

Asunto on edelleen myymättä, kunnostus/lisämyyntikuluja tuli yhteensä 438 euroa. Ja tietty yhtiövastike, joka on 185 euroa. Näitä kuluja en ole laskenut mukaan kuukausikulutukseen, koska ne eivät minun "normikulutusta", vaan kuuluvat sijoitusomaisuuden hallintaan.


Suurimmat menot
Vuokra 425
Takki 249e
ePassi lounasraha 200e
Verkkokauppa.com 70e
Damaskit 55e
Kampaaja 51e
Määräaikainen lehtitilaus 54,90e
Junaliput 37e
Lääkkeet 28,15e

6.10.2020

Syyskuu 2020 menot

Syyskuussa kului rahaa 1441,95 euroa, joten 1500 euron tavoite alittui 58,05 euroa

Pitkällisten pohdintojen jälkeen tein päätöksen pistää vuokra-asuntoni myyntiin. Tämä tarkoitti myös vuokralaisen irtisanomista. Hankalaa tilannetta helpotti se, että vuokralaiseni kertoi etsivänsä omistusasuntoa itselleen eikä irtisanominen kuuden kuukauden irtisanomisajalla ollut hänelle ongelma. Lupasin että jos hän löytää jotain pikaisella aikataululla, niin joustan omalta puoleltani irtisanomisen suhteen. Kaikki kävikin sitten huippunopeasti. Reilun kahden viikon päästä vuokralainen oli muuttanut tyttöystävänsä luokse ja asunto oli tyhjä. 

En ole kuukausimenoihini laskenut mukaan asunnon myyntiin liittyviä kuluja. Niitä on yllättävän paljon: Oikotie ilmoitus 149e, isännöitsijän todistus 122e ja pintaremontin tekoon maalaustarvikkeet 134,9. 

Suurimmat menot: 
Vuokra 425e 
Hammaskiven poisto 118,50e 
Tuolinpäällinen 100,90e 
R&A elokuvaliput 66e 
Narskuttelu xylitol-pastilleja 74e 
HSL-lipun lataus 70e
Tennarit 69e
2xlahja 72e 
Ohjattu liikunta 64e 
Käsipyyhkeet 48e 
Synttäri-illallinen 32,40e 
Oma ja isän puhelilasku 30,30

26.9.2020

Elokuu 2020 menot

Elokuussa kului rahaa 1780 euroa, joten 1500 euron tavoite ylittyi 280 euroa.

Sain kulujen seurannan totaalisen sekaisin, koska osa kimppakämpän vuokrasta maksettiin minulle käteisellä ja sitten tuli kulutettua käteistä ilman että säästin kuitteja. Ja lisänä vielä se, että en ollut enää selvillä, mitkä kulut kuuluvat elokuulle ja mitkä syyskuulle. Tämän kuun kulut ovat osittain arvausta.

Kolmas kämppiksemme löysi uuden asunnon. Laitoimme kämppishaun käyntiin ja tilanne yllätti täysin. Perinteisesti loppukesä/alkusyksy on vuokramarkkinoiden kiivainta aikaa, mutta korona vaikuttaa (tähänkin) voimallisesti. Oppilaitokset näyttävät toimivan pääsääntöisesti etänä, ehkä vain ensimmäisen vuoden opiskelijat ovat lähiopetuksessa. Oletan että Helsingissä HOAS:n asuntoja on tarjolla hyvin, sillä kimppakämppämarkkinoilla on todellakin vuokralaisten markkinat. En laittanut omia ilmoituksia mihinkään, vaan vastailin Facebookin "haetaan kimppakämppää" ilmoituksiiin. Yksi tyttö kävi haastattelussa, ja hänet olisimme ottaneet, mutta hän löysi itselleen paremmin sopivan asunnon. Kuun loppupuolella yksi ystäväni kysyi että voiko hänen tuttunsa tulla meille siihen asti, että saa hankittua työharjoittelun ajaksi, eli loppuvuodeksi, asunnon. Sehän sopi, mutta tehtiin selväksi että vain väliaikaisesti, sillä meillä oli haussa naispuolinen ja suomenkielinen kämppis. Ja sitten viikon asumisen jälkeen pyydettiin tätä ei-suomenkielistä nuortamiestä jäämään meille. Mukava, hiljainen ja omaksui mutkatta meidän kimppakämpän tavat. Onneksi hänkin halusi jäädä.

Koska olen päävuokralainen, maksoin tyhjän kauden vuokran, kolme viikkoa, itse. Päätin kuitenkin että en ota tätä menoerää mukaan laskelmiini, koska haluan seurata normaalin elämän menojani. Ylimääräinen summa haittaisi turhaan eri kuukausien vertailuja.

Heräteostona päätin tilata kotiin kannetun Hesarin. Minulla oli aiemmin digitilaus puoliksi jaettuna. Nyt tehtiin niin, että minulle tulee paperilehti ja digiversio, ja kolme muuta maksaa pienen summan omista digiversioistaan minulle.  Laiton listaukseen oman osuuteni tilauksesta. Kuulostaa isolta summalta, mutta tilaus on muistaakseni 14 kuukauden mittainen, joten siitä riittää iloa pitkäksi aikaa. Minulla on ollut aika paha nettiriippuvuus, ja sanomalehden luku aamuisin pitää minut poissa tietokoneelta pienen hetken. mikä on todella positiivista. Nettivieroitukseeni kuului myös se, että irtisanoin Netflix-tilauksen, jota olen jakanut kolmen muun kanssa.

Kerroin heinäkuussa liittyneeni tiettyyn liittoon saadakseni edullisen Talouselämä-tilauksen. Tilaukseni on nähtävästi hukkunut jonnekin bittiavaruuteen, mutta ihan hyvä näinkin. Ei aio muistutella asiasta, vaan otan nyt kaiken ilon irti Hesarista.

Suurimmat menot
Vuokra 425e
Liinavaatteet, valaisin ja lamppu 164e
Kotivakuutus 108e
Liitto 55e
2xkännykkä 50e
Sukkia iso kasa 40e
Hesarin tilaus 354e
Linja-autolippu 18e

4.8.2020

Heinäkuu 2020 menot

Heinäkuussa kului rahaa 2087,46 euroa, joten 1500 euron tavoite ylittyi 587,46 euroa.

Jatkoin kesäkuun linjoilla, eli laitoin palveluihin rahaa. Hierontaa, kasvohoitoa, kampaajaa ja vielä tenniskurssi.

Pyörsin yhden kesäkuussa tehdyn päätöksen, eli liityin takaisin ammattiliittoon. Tosin ei samaan kuin aiemmin. Tämän päätöksen taustalla on se, että kävin yhtenä viikonloppuna ystävän mökillä ja siellä oli vino pino uusimpia talouslehtiä, kuten Talouselämää, Arvopaperia, Optiota. Lueskelin niitä innolla ja päätin selvittää, miten paljon kustantaa  Talouselämän tilaaminen, siinä kun on aina paljon mielenkiintoista luettavaa. Selvisi että Talouselämän tilaaminen on todella kallista, varsinkin kun haluan nimenomaan paperilehden. Selvisi myös että joidenkin ammattiliittojen jäsenyyteen kuuluu alennettuun hintaan talouslehtiä. Tutkailin vaihtoehtoja ja huomasin että yhdellä sellaisella ammattiliitolla, johon olen kelpoinen, on jäsenlehtitarjous Talouselämästä. Joten pistin jäsenhakemuksen menemään ja jäin Talouselämää odottelemaan. Moni varmaan ihmettelee, että miksi en käy lukemassa kirjastossa lehteä. Olen kyllä käynyt, mutta Talouselämän artikkelit on sellaisia, että haluan syventyä niihin kaikessa rauhassa. Ja myönnetään, ei kauhean loogista lisätä menoja, kun tavoitteena on vähentää niitä. Katson mitä toimintaa uudella ammattiliitolla on tarjota ja viimeistään vuoden jälkeen arvioin tilanteen uusiksi.

Kävin myös katsastamassa työpaikan lähellä olevan liikuntasalin. Kuukausihinta on 10 euroa halvempi kuin nykyisessä paikassa keskustassa. Jos vaihtaisin liikuntapaikkaa, en tarvitsisi ollenkaan julkisen liikenteen kuukausikorttia, vaan voisin harvat matkani maksaa kertamaksuina. Paikka ei kuitenkaan innostanut minua vaihtoon, ihan kiva muttei riittävän kiva.  Koronatilanteen takia julkinen liikenne ei houkuta, ja lomatauon jälkeen olen käynyt liikuntasalilla pyörällä. Ihan kivasti on mennyt, vaikka rehellisesti sanottuna ajattelin olevani liian vanha vajaan kolmen tunnin liikuntamäärään (pyöräilyt edestakaisin ja liikuntatunti). Päätin jatkaa pyörän käyttöä niin pitkälle syksyyn kuin säät sallii.

Elokuussa toivoin saavani menot kuriin. Olen heinäkuussa ostanut paljon ruokia 60 prosentin alennuksella ja kokkaillut ruoka-annoksia laitettavaksi pakastimeen, ja sama jatkuu. Olisin voinut enemmänkin syödä eväitä töissä, mutta ainoa työpaikalla kanssani fyysisesti oleva työkaverini on kaivannut lounasseuraa ja sen takia olen käynyt lounasravintolassa enemmmän kuin oli aikomus.


Isoimmat menot
Vuokra 425e
Tenniskurssi 360e
ePassi 200e
Kosmetologi 99e
Hieronta/akupunktio 99e
Hammaslääkäri 97e
Lääkkeet 79e
Vaatteet 145e
Kampaaja 51e
Matkat 28e

5.7.2020

Puolen vuoden kuluseuranta takana

Olen nyt seurannut kulujani puolen vuoden ajan, tässä hommasta seuranneita ajatuksia ja mahdollisia toimenpiteitä.

Tavoitteenani oli pitää kulut alle 1500 eurossa. Tämä onnistui yllättävän hyvin, sillä keskimääräinen kulutus oli 1415 euroa. Ainoastaan kesäkuussa, jolloin pidin lomani, kulutus ylitti tavoitekaton. Olin jo toukokuussa päättänyt, että en yritä erityisemmin säästellä, vaan suuntaan kulutustani koronan kurittamille aloille eli palveluihin.



(Tavoitteeksi pitää myös ottaa bloggerin käytön opettelu. Tämä huikea taulukko on kopiotu snipping toolilla excelistä ja tallennettu kuvana, en keksinyt muuta keinoa)

Koronakevät tarjosi minulle parin kuukauden jakson, jolloin kotonatyöskentelyn myötä maksulliset työlounaat jäivät pois. Näin sain näkökulmaa siihen, miten aika ja raha kuluu vapaalla, eli olin ikään kuin semi-eläkkeellä. Ruuanlaitto, leipominen ja muu kotipuuhastelu täytti yllättävän hyvin päiviä. Yksi huolenaiheeni on ollut se, että rahaa tulisi kulumaan enemmän sen takia, että aikaa pitää täyttää harrastuksilla ja menoilla. Sen sijaan elämä hidastui verkkaisemmaksi ja rauhallisemmaksi.

Isoin joka kuukausi toistuva kiinteä kulu on kimppakämpän vuokra 425 euroa. Vaikka summa on suhteellisen pieni pääkaupunkiseudulla, on mukava tietää, että saan tämän menoerän vielä tästäkin pienemmäksi. Parin vuoden päästä asumisratkaisuni muuttuu ja asumiskulut putoavat alle 100 euron. Siitä eteenpäin kulutavoitteeni voisi olla jopa 1000 euroa per kuukausi, jos ei mitään yllättävää satu.

Toinen kiinteä kulu, liiton jäsenmaksu  39 euroa, joutui tarkastelun kohteeksi, ja huonoa omaatuntoa potien päätin vaihtaa työttömyyskassan jäsenyyteen...muistaakseni kustannus on 8 euroa per kuukausi. Pidän tärkeänä, että ammattiliitot ovat pitämässä työntekijäpuolen oikeuksista huolta. Mutta kun mietin henkilökohtaiselta kantilta, mitä etuja tulen tarvitsemaan tai hyödyntämään, niin tulin siihen tulokseen että ainoastaan ansiosidonnaisen työttömyysturvan säilyminen on minulla olennaista. Mökkivuokraus, jatkuva matkavakuutus ja liiton tarjoamat koulutukset eivät ole minulle merkityksellisiä. Mökkivuokraus on liian sattumanvaraista, tarjolla olevat mökit tylsiä ja sopivat paremmin perheille kuin minulle, joka enimmäkseen lomailen yksin ja ilman autoa. En usko että tulen käyttämään työsuhteeseen liittyvän oikeudellista apua. Jos jotain ikävää sattuu työelämässä, lopetan suosiolla.

Seurantajaksolla harrastuskuluja oli normaalia vähemmän. Talvella skippasin kaksi laskuharrastukseeni liittyvää viikonlopputapahtumaa. Ei ollut kyse rahansäästöstä, vaan ei vain huvittanut lähteä. Ilman koronaa olisin luultavasti käynyt Vierumäelle tenniskurssille.

Vaatemenot olivat 366 euroa, eli 61 euroa per kuukausi, supervähän omalla kohdallani.

Terveysmenoja ei seurannan aikana ollut. En ostanut lääkkeitä paria ihottumavoidetta lukuunottamatta eikä hammaslääkärikäyntejä tullut.

Hyvinvointipalveluita aion jatkossa käyttää seuraavasti: 4 kosmetologikäyntiä (100-120e kerta) ja 2-3 kampaamokäyntiä (50e käynti). Näistä tulee kuluja n. 600 euroa. Päätin jättää hieronnat pois. Sen sijaan käyn säännöllisemmin liikuntakeskuksessa joogassa ja muissa vastaavissa kehonhuoltojutuissa.

Seurantajaksolle ei tullut mitään isompia hankintoja. En ostanut pyörää, sänkyä tai untuvatoppista, vaan ne on jo hankittu. Enkä ostanut ostoslistallani olevaa unelmien lasketteluasua, vaan odottelen sitä oikeaa ja maksan siitä sitten mitä se maksaakaan. 6-7 vuotta vanha läppäri menee vaihtoon jossain vaiheessa uusittavaksi, mutta muita isoja hankintoja ei tule mieleen.

Kuluttamiseen liittyen, minulle on vahvistunut se, kuinka vaihtelunhaluinen olen. Onneksi olen löytänyt keinoja, jolla pystyn pitämään tämän "ominaisuuden" hallinnassa ilman kohtuutonta rahanmenoa ja lisäämättä ekorasitetta maapallolle. Tavarani kiertävät tehokkaasti ystävieni ja kämppisteni kesken, ja näin saamme kaikki kivoja uusia juttuja ja pääsemme vanhoista tylsistä jutuista eroon helposti. Huonekalut vaihtavat paikkaa tiuhaan pienessä huoneessani, ja kämppisten kanssa lainaillaan sisustusjuttuja toisillemme vaihtelun vuoksi.

Kaikenkaikkiaan kuluseuranta antoi luottoa sille, että pystyn pärjäämään taloudellisesti säästöillä (ja/tai sijoituksilla) tarpeen vaatiessa kunnes varsinainen eläkeikä koittaa. Tavoitteenihan ei ole jättäytyä vapaalle lähiaikoina, mutta välillä työ stressaa sen verran että asiaa tulee mietittyä.

2.7.2020

Rahaa Svea Ekonomin säästötilille

Loma lähenee loppuaan ja hoitelen asioita kuntoon ennen työn aloitusta. Käyttötilille oli päässyt kertymään rahaa huomattava summa, sillä en ole helmikuun jälkeen siirtänyt rahaa Norwegianin säästötilille. Avasin silloin myös Svea Ekonomin tilin, mutta loppujen lopuksi siirsin rahat Norwegianille.

Tarkistin että Svean tili on vielä olemassa, ja koska korko on 1%, niin päätin tällä kertaa käyttää Sveaa. Sinne humpsahti 10 000 euroa. Ja talletuksia Norwegianissa on 17 000 euroa 0,75 % korolla.

Olisikohan tämä nyt sitä hajautusta? Jos jompikumpi pankeista sattuisi tekemään konkurssin, niin rahat saanee aikanaan takaisin pankkitakauksen kautta, mutta sitä odotellessa toisella tilillä on rahat käytössä. 27 000 euroa käteistä tuntuu järjettömältä summalta. Olen päättänyt, että en kanna huonoa omaatuntoa siitä, että en ole vieläkään pistänyt rahoja sijoituksiin. Ihan hyvä, että etenen edes pienillä askelilla eteenpäin.

Viimeistään viikonloppuna käyn tutkailemassa Nordnetiä ja sitä, miten rahastosäästäminen siellä hoituu. Samalla luultavasti avaan Nordnetin arvo-osuustilin. Oletan että pelkän tilin avaaminen ei maksa mitään. Vaikka osakkeita en ole aikeissa hankkia, on hyvä että puitteet on valmiit.

Oletan että minulla on Osuuspankissa jo arvo-osuustili, sillä siellä on ollut joskus perinnöksi saamia osakkeita. Tehtävälistallani on vertailla Osuuspankin ja Nordnetin arvo-osuustilien erot. Tässä ohessa lueskelen Merja Mähkän ja Unna Lehtipuun kirjaa "Sijoittajaksi 7 päivässä" ja täytyy kyllä sanoa, että on todella selkeä kirja. Ja motivoi toimimaan.

30.6.2020

Kesäkuu 2020 menot

Kesäkuun menot olivat 1916 euroa, eli 1500 euron tavoite ylittyi 416 eurolla.

Pidin kesäkuussa lomani, ja se vaikutti rahanmenoon. Samoin se, että päätin että nyt ei ole oikea aika pihistellä pelkän talousseurannan takia, kun minulla on vakituinen työpaikka ja hyvä palkka.

Tein kaksi kotimaan autoreissua. Voisi olettaa, että kesäloma-aktiviteettini johtuivat koronasta, mutta ei. Olin jo pitkään halunnut kierrellä Suomea muuten kuin julkisilla. Ja nyt se onnistui, peräti kahdesti.

Ekan reissun teimme veljeni kanssa hänen autollaan. Viikon aikana kävimme patikoimassa muutamassa kansallispuistossa. Veli varaili majoitukset booking.comin kautta.

Toisen reissun teimme ystäväni kanssa hetken mielenjohteesta. Olimme matkassa kaksi päivää ja vuokra-autolla ajoa tuli vajaa 700 km. Ihmettelimme kaunista (ja autiota) maaseutua ja kävimme kolmella uimarannalla paistattelemassa päivää ja uimassa. Helsingissä asuvalle kirkkaat järvivedet ovat elämys, sääkin suosi. Matkan varrelta löytyi hieno kohde Peltolan mäkitupalaismuseo (4-tieltä n. 20 km Luhangan suuntaan), kannattaa ehdottomasti poiketa. Yövyimme Jyväskylän Forenom hostellissa, joka oli reilusti tarjoushinnan väärti. Majoitus maksoi kahdelta hengeltä n. 32 euroa. Ja autonvuokraus kahdeksi vuorokaudeksi oli 100 euroa.

Ohjattu liikunta oli kesäloman ajan tauolla koronan takia. Ei tuntunut turvalliselta mennä liikkumaan ison joukon kanssa suljettuun tilaan. Laskutussyistä maksu meni kesäkuulta, heinäkuussa sitten ei tarvitse maksaa.

Isompia menoja:
Vuokra 425e
Kesäreissu 1 (bensa,yöpyminen) 300e
Kesäreissu 2 (bensa, yöpyminen, autonvuokraus) 110e
Kasvovoide 2x50e
Ohjattu liikunta 64e
Hieronta 2x65e
Vaatteet 39,90e
Pyöränkumin paikkaus 39e
Hiusharja 20e

Lisäksi ovat toistuvia menoja kuten oma ja isäni kännykkälasku, liiton jäsenmaksu, jaettu sähkölasku ja pari jaettua digitilausta yhteensä n. 100e.

Maksoin tulevaan asumisoikeusasuntoon liittyviä menoja 887 euroa, mutta en laske niitä mukaan kuluseurantaan. Tarkoituksena kartoittaa normimenoja eikä tämä kuulu siihen kategoriaan.

3.6.2020

Toukokuu 2020 menot

Toukokuun menot olivat 1464 euroa, eli 1500 euron tavoite alittui 36 eurolla.

Tuli yhtenä päivänä sotkua aikataulujen kanssa ja huomasin pyöriväni keskustassa kaupoissa aikaa viettäen. Mukaan lähti yksi hame ja alepokkari. Ja olin jo ehtinyt kuvitella, että toukokuusta tulee "älä-osta-mitään" kuukausi. Ja sitten vielä samalla viikolla toinen ajantuhlaussessio kaupungilla, jolloin tuli ostettu kimppu tulppaaneja.

Työkaverilla oli juhlapäivä ja lahjan sijaan pyysi lahjoituksia Pelastakaa Lapset ry:lle. Kävin katsomassa nettisivuilta "lahjakaupan" tarjontaa, ja päädyin kalliimpaan lahjoitukseen kuin oli alunperin suunnitelmissa. Hankin lukiokirjat vuodeksi yhdelle nuorelle hintaan 250e. Lahjoitus tuntui hyvin konkreettiselta ja merkitykselliseltä. Tuntuu superpahalta, että osa nuorista ei pysty jatkamaan haluamiaan opintoja vanhempien köyhyyden takia.

Kuun loppupuolella aloin miettimään korona-ajan tuomaa lamanuhkaa, ja tulin siihen tulokseen ettei minulla ole nyt syytä pihistellä, vaan lisätä kulutusta järkevissä puitteissa, että työpaikkoja säilyy. Katsotaan miten tämä ajatus vaikuttaa kesäkuun kulutukseen.

Isompia menoja:
Vuokra 424e
Lahjoitus 250e
Kosmetologi 115e
Liikuntakeskus/ohjattu liikunta 64e
Hame 60e
Hampurilaisateria 20e
Noutolounas 8,50e
Sushiateria 11e
Pokkari 5e

24.5.2020

Mitä kuuluu yhden asunnon asuntosijoittajalle?

Laitoin oman asuntoni vuokralle kolme vuotta sitten, näin minusta tuli matalan kynnyksen asuntosijoittaja. Osittain syynä oli tosiaan se sijoittaminen, sillä huomasin että asumalla halvasti kimppakämpässä, jäisi asunnosta tuloa. Ja samalla pääsin harjoittelemaan asunnon pitämistä vuokralla. Isompi syy asunnon vuokraamiseen oli oman elämän epäselvä tilanne. Olin työtön, ja halusin työpaikan löytyessä olla valmis  muuttamaan nopeasti mihin tahansa päin Suomea tai Pohjoismaita. Työpaikka löytyikin parin pysäkin päästä asunnosta.

Tavoitteeni on myydä asunto siinä vaiheessa kun nykyinen vuokralainen päättää lähteä. Asuntoa vuokrattaessa vuokralainen kertoi, että suunnittelee oman asunnon ostoa eikä välttämättä asu kovin kauan. Nyt vuokrasuhdetta on kestänyt jo kaksi vuotta, ja näin koronakevään aikana on ollut helpotus, että vuokralainen edelleen asuu asunnossa. Koronan takia olen myös lykännyt vuokrankorotusta. 20 euroa nousseen yhtiövastikkeen takia korotus olisi pitänyt tehdä jo viime vuoden puolella. Alunperin korotus jäi tekemättä laiskuuden vuoksi, mutta koronan tultua en halua triggeröidä vuokralaista lähtemään. Omasta kokemuksesta tiedän, että pienikin korotus voi aiheuttaa muuttopäätöksen, jos lähtöajatuksia on. Asuin aikoinaan Saton vuokra-asunnossa, ja kun neljän kuukauden asumisen jälkeen tuli vuokrankorotus, niin se oli lähtölaukaus oman asunnon ostamiselle.

Luultavasti laitan vuokrankorotuksesta ilmoituksen heinäkuussa, sillä jos vuokralainen päättää lähteä, niin syksy on hyvää aikaa asunnon myynnille. Asunnon myynti ei ole välttämättä lopullinen piste asuntosijoittamiselleni, mutta nykyinen asuntoni ei ole vuokratuoton kannalta optimaalinen. Ja asunto on kohta 10 vuoden ikäinen, sopivan siisti vielä myyntiin.

Tässä on vielä omaan asumiseeni liittyvä kytkös, että kahdesta kämppiksestäni "kämppis1" saattaa lähteä opiskelemaan toiselle paikkakunnalle. Mutta jos ei lähde, niin hän jää asumaan kämppäämme ainoastaan siinä ehdolla että "kämppis2" ei jää. Ja koska minä taas ensisijaisesti haluan asua "kämppis1":n kanssa, niin "kämppis2" valitettavasti joutuu irtisanotuksi. Ja jos "kämppis1" muuttaa toiselle paikkakunnalle, niin minä saattaisin olla valmis muuttamaan omaan asuntooni sen sijaan, että jäisin asumaan "kämppis2":n kanssa kimppakämppäämme. Siinä tapauksessa asunto ei mene myyntiin heti, vaan muutama kuukausi ennen tulevan asumisoikeusasuntoni valmistumista (n. 12/2021).

Mihin sitten asunnon myynnistä tulevat rahat menevät? Tällä hetkellä kallistun vahvasti indeksisijoittamiseen. Tosin asuntosijoittaminenkaan ei ole poissuljettu ajatus. Joko kaksi/kolme ýksiötä tai kimppakämpäksi sopiva isompi asunto ovat vaihtoehdot. Tosin minulle ainoa tuttu markkina on Helsinki, joka ei kummoisia tuottoja tarjoa.  Katselen mitä taloudessa tapahtuu ja toimin sen mukaan.

13.5.2020

Hallitse rahojasi -kurssi auttaa suuntaamaan eläkkeelle

Marttaliitto ja Takuusäätiö ovat yhdessä tuottaneet Hallitse Rahojasi -kurssin. Se on kuuden viikottaisen osion mittainen kurssi, jossa sähköpostiin saa linkin kyseisen viikon osioon.

  1. Tulevan eläkkeen tarkistaminen
  2. Omat menot ja budjetointi
  3. Luotot ja velat
  4. Säästäminen ja säästötavoitteet
  5. Asumisen suunnittelu
  6. Huoletta tulevaisuuteen
Kävin tänään läpi ensimmäisen osan ja hyvältä näytti; helppo ja selkeä lähestymistapa asiaan. Kurssi tuntuu hyvältä aloitukselta niille, jotka eivät ole pahemmin tulevaisuutta tai eläkettä suunnitelleet taloudellisesta näkökulmasta.

Ensimmäisen osion tehtävänä oli tarkistaa tuleva eläke. Koska olen jo tämän tehnyt äskettäin, niin en nyt kirjautunut uudelleen eläkeyhtiöni sivuille. Eläkekertymä kannattaa tosiaan käydä tarkistamassa, ja myös silloin tällöin seurata, jotta eläkkeen karttumistahti selkeytyy ja motivoituu paremmin varautumaan tulevaan.

Odotan erityisesti kurssin 2. ja 4. osuutta. En budjetoi eikä varsinaisia säästätavoitteita ole. Seuraan kyllä rahankulutustani ja säästöpuolella pyrin saamaan säästöön mahdollisimman paljon. Ehkä kurssin myötä valaistuu, onko minulle hyötyä budjetin laatimisesta. Ja samallahan sitten säästötavoitteetkin hoituisivat? Vai jatkanko totutulla tavallani, joka antaa mahdollisuuden tehdä asioita liikoja suunnittelematta? Eli jos ilmaantuu kivaa tekemistä tai jotain muuta, johon haluan panostaa extempore, niin sitten panostan.

2.5.2020

Huhtikuu 2020 menot

Huhtikuun menot olivat 1007 euroa, eli 1500 euron tavoite alittui 493 eurolla.

Koronakriisi on minun kohdallani tarkoittanut etätyöskentelyä, lomautuksia ei ainakaan vielä ole tullut. Työpaikallani kaikkia on kehoitettu työskentelemään etänä mahdollisuuksien mukaan. Työskentelen IT-alalla, ja työni hoituu verkon yli, oli sitten toimistolla tai ei. Ongelmia on aiheuttanut vain se, että nettiyhteys kotona pätkii ajoittain ja kunnon työtilaa ei ole.

Huhtikuu on siltä kantilta mielenkiintoinen, että olen ollut etätöissä koko kuukauden ja ostetut työlounaat ovat jääneet pois. Nyt siis olen päässyt testaamaan, miten työlounaiden poisjääminen vaikuttaa rahanmenoon. Sehän ei mene niin että vain vähentäisi lounaiden hinnat, vaan luonnollisesti ruokakaupan kulut nousevat. Yhtä pitsaa ja yhtä hampurilaisateriaa luukunottamatta en ole syönyt ravintolaruokaa. Olen laittanut ruuat itse, eineksiä en ole käyttänyt ollenkaan. Myös leivän olen leiponut pääsääntöisesti itse. Ja samalle ajanjaksolle osui myös toukokuuhun asti ulottuva herkkulakko, sillä eristäytymisjakson alussa elämä tuntui jatkuvalta viikonlopulta ja tuli herkuteltua sen mukaisesti, eli ihan liikaa.

Vielä ravintolaruuan ostamisesta näin korona-aikaan, pidän tärkeänä että ravintoloita tuetaan ostamalla noutolounaita. Ongelmana on se, että asun kummallisesti ravintolatyhjiössä. Lähellä ei ole muita kuin roskaruokaravintoloita. Pizzaa tai hampurilaisia en halua syödä kovin usein. Lähimmästä hampurilaispaikasta noudettu ateria oli kotiin päästyä täysin jäähtynyt, ei vaan maistunut hyvältä.

Huhtikuulle ei tullut kosmetiikka-, vaate- tai julkisen liikenteen kuluja. Ohjattu liikunta laskutetaan vuosisopimuksen mukaisesti, vaikka en ole osallistunut tunteihin.

Ostin kaksi sijoittamisesta kertovaa kirjaa, Seppo Saarion "Miten sijoitan osakkeisiin" ja Merja Mähkän ja Unna Lehtipuun "Sijoittajaksi 7 päivässä". Ja kyllä, en ole vieläkään ostanut yhtäkään osaketta. Niin, ja kirjoja en ole vielä lukenut.

Nordqvistiltä tilasin ison satsin erilaisia teelaatuja, sekä irto- että pussiteetä, pitäisi riittää puoleksi vuodeksi. Arvostan kotimaisessa Nordqvistissä sitä että heiltä löytyy Reilua kauppa ja luomua (ei tosin kaikki), teepussit eivät sisällä mikromuovia ja teepussien paperikuoret voi kierrättää pahvijätteen mukana. On aina plussaa, jos tuotteessa on kerrottu, miten pakkausjäte kierrätetään eikä itse tarvitse arvuutella.

Viime joulun joululahja tuli yllättäen maksettavaksi vasta nyt. Annoin vanhemmilleni lahjaksi lehtitilauksen enkä muistanut, että sitä ei laskutettu ostettaessa. Kävin vielä varmuuden vuoksi tililtäni tarkistamassa, että ei ollut tuplalaskutuksesta kyse.

Isompia menoja:
Vuokra 425e
2xkirja 63e
Liikuntakeskus/ohjattu liikunta 64e
Joululahja 69e
Teetilaus Nordqvistiltä 56e

11.4.2020

Maaliskuu 2020 menot

Maaliskuun menot olivat 1460,4 euroa, eli 1500 euron tavoite alittui 40 eurolla. Se, että kulutus pysyi noin alhaisissa lukemissa, yllätti. Tosin selitys löytyi helposti hetken mietittyä. Maaliskuussa ei ollut tarvetta siirtää ePassille lounasrahaa.

Tavoistani täysin poiketen tein nettiostoksia. Sattuneesta syystä, koska korona. Talvisaappaat ostin alkukuusta ihan perinteisesti kaupasta. Kahdet farkkuhaalarit löytyivät Zalandolta ja xylitol-pastilleja ostin Narskuttelu Oy:ltä.

Näin jälkikäteen menoja katsellessa tajuan, kuinka äkkinäisesti elämä muuttui maaliskuun aikana. Kävin tiistaina 10:s päivä kosmetologilla eikä silloin tullut mielenkään, että käynti pitäisi peruuttaa. Seuraavana maanantaina menin koko päivän kestävään koulutukseen, joka oli pikavauhtia fiksattu tarjolle myös nettikoulutuksena. Huonolla omallatunnolla päätin mennä paikalle, osittain ilmaisen lounaan vuoksi, mutta pääsääntöisesti sen takia, että tiesin voivani paremmin keskittyä opiskeluun. Nettikoulutus antaa valitettavan mahdollisuuden surffailla ja puuhailla omia, Meitä oli paikanpäällä kouluttaja mukaan lukien 3 henkeä. Päivästä on mieleen on syöpynyt sellainen kauhunsekainen pelko tartunnasta ja muiden tartuttamisesta.

Vakikampaajani on lopettanut enkä ole vielä ehtinyt etsiä uutta. Koronaeristyksen alettua huonokuntoiset latvat alkoi häiritä niin paljon, että pyysin kämppistäni lyhentämään latvoja. Ja halusin maksaa jotain, joten 20 euroa meni siihen.

Isompia menoja:
Vuokra 425e
Kosmetologi 150e
2xkasvovoide 53e
Talvisaappaat 57e
2xfarkkuhaalarit 172e
Xylitol-pastillit 28e
Liikuntakeskus/ohjattu liikunta 64e
Hiustenleikkuu 20e

1.3.2020

Helmikuu 2020 menot


Helmikuun menot olivat 1418 euroa, elikkäs 1500 euron tavoite alittui 82 eurolla.

Isompia menoja:
Vuokra 425e
Lounasrahat 300e
Tennarit 67e
2xlasketteluhanskat 40e
Viherkasvi 40e
Liikuntakeskus/ohjattu liikunta 64e
Harrastusviikonloppu 301,50
(unohdin maksaa lähijunassa ylimääräiset vyöhykkeet, joten vahingossa tuli rahansäästöä, mutta onneksi ei tullut virhesakkoa)

Lounasrahoja maksoin ePassille 300 euroa. Maksoin ensin tilisiirtona 200 euroa, mutta maksu ei ehtinyt latautua lounasaikaan mennessä, ja sitten maksoin 100 euroa ePassin kautta, jotta pääsin syömään. Syön joka päivän lämpimän lounaan työpaikkaruokalassa tai jossain lähistön lounasravintolassa. Vaikka eväitä syömällä säästäisi paljon, en jaksa laittaa enkä kuljetella eväitä. Ja lounaalle lähteminen katkaisee työpäivän mukavasti.

Bussilipun ostin koko kevätkaudelle jo vuoden alussa, joten se ei näy menoissa tässä kuussa. Hassua asiassa on se, että kävelen töihin joka päivä, paitsi jos ihan kaatamalla sataa. Bussilippua tarvitsen päästäkseni liikuntakeskukseen. Valitsemani liikuntakeskus on kalliimman puoleinen, mutta tuntitarjonta on minulle sopiva. Erityisesti pidän siitä, että useimmille tunneille ei tarvitse etukäteen varata paikkaa, vaan mukaan mahtuu.

21.2.2020

Vaatteet vaihtoon

Kauan sitten satuin olemaan kylässä silloisen ystäväni luona, kun hän pakkaili hyväntekeväisyyskirpparille menevien vaatteiden pussia. Koska tämä ystäväni oli innokas shoppailija, jolla oli aina superkivoja vaatteita, vähän huonolla omallatunnolla (ajattelin riistäväni tarpeessa olevia ihmisisä) kysyin, että saisinko tsekata vaatteet, jos niistä löytyisi jotain itselleni käyttökelpoista. Ja löytyihän sieltä ihana bleiseri, jota käytin monta, monta vuotta.

Tästä jäi minulle itämään ajatus vaatteiden vaihtamisesta ystävien kesken niin, että vaihto olisi tasapuolista kaikille. Vaatemaun pitäisi olla myös suunnillen yhteneväinen ja vaatekokokojen suht'samat. Oletan että siskojen tai äidin kanssa vaatteita tulee vaihdettua, mutta minulta ne puuttuvat. Muutaman vuoden kävin Luonto-Liiton järjestämissä vaatteidenvaihtotapahtumissa, mutta se loppui siihen, että osallistujille tuli yläikäraja, sillä ko. organisaation toiminta on nuorille tarkoitettua.

Viime vuosina olen saanut kasattua porukan, jonka kanssa ollaan vaihdettu vaatteita ja vaatteiden lisäksi kaikkea muuta mitä osanottajat ovat jaksaneet kantaa paikalle. On ihanaa päästä eroon omista turhiksi käyneistä vaatteista/tavaroista, ja saada tilalle uutta ilman ostamista. Tällaisia asioita on tullut koettua:
  • Toisen turhike ja kaapin tuke on jollekin unelmien aarre
  • Omista vaatteista saattaa vielä uudelleen tehdä löytöjä, kun on nähnyt vaatteen muiden päällä ja huomannut että kivaltahan se näyttää...ja sitten ollut kiitollinen, kun vaate on jäänyt itselle
  • Mielipaha harhaostoksista häipyy, kun näkee vaatteen saavan uuden onnellisen käyttäjän

Vaatteiden käytettävyyteen liittyy myös se, että onko se yhdistettävissä järkevällä tavalla muihin vaatteisiin. Jos on ihana x värinen vaate, mutta se ei sovi muiden vaatteiden kanssa yhteen, niin ei sitä sitten tule käytettyä. Vaatevaihdossa saattaa yllättäen löytyä se puuttuva palanen, joka loksauttaa osat kohdalleen.

Vaikka pyrin tiukasti olemaan järkevä osteskelija, syitä turhiksi jääneille tavaroille löytyy esimerkiksi näitä:
Epäsopivat kengät - usein tämä tulee vasta esille kun kengillä on kävellyt hetken aikaa
Väärä väri, väärä koko jne - aina välillä tulee ostettua heräteostoksena asioita, jotka ei sitten löydä käyttöä vaatevarastossa
Lihominen, laihtuminen - vaatteet jää pieniksi tai liian suuriksi
Vaatteen kutistuminen - erityisesti viskoosi- ja villavaatteet
Muuttuneet tarpeet - uusi työ/harrastus/koti jne
Vaihtuneet mieltymykset - kyllästyminen, uuden kaipuu
Fyysiset ongelmat - villa kutittaa, kovettuma/vaivaisenluu tai joku muu herkkä kohta hankaa

Olen myös huomannut, että ylimääräisiä tavaroita kertyy kun halvalla saa...eli kun ostan vaatteita käytettynä vaikkapa Relovesta, niin ostokriteerit madaltuvat, kun sijoitus ei ole niin suuri kuin uutena kaupasta ostettuna.

Ja tässä viimeisimmän tapaamisen saalis: farkut, siistit pitkät housut, pipo ja farkkuleninki. Ja lisänä vielä yhdet omat farkut ja jakku pääsivät takaisin omaan käyttöön.

13.2.2020

Svea vai Norwegian?

Siirsin reilu kuukausi sitten säästöni pois Norwegian Bankin tililtä palkkatililleni. Rahoista maksoin 50 000 euron asumisoikeusmaksun. Loppuraha jäi tilille odottamaan sitä, että jaksan avata Svea Ekonomin säästötilin. Sieltä tulisi 0,3 prosenttia parempi korko verrattuna Norwegianiin.

Pari päivää sitten jaksoin vihdoinkin toimia ja avasin säästötilin Svea-pankissa.  Pientä yllätystä ja vääntöä tuli. En onnistunut avaamaan tiliä, kun yritin Edge selaimella. Chromella sitten onnistui. Ja selvisi että Svea-pankin lupaama 1 prosentin korko oli muuttunut päivää aikaisemmin 0,8 prosentin korkoon. Ja jostain syystä palkkatilini vaatima tuplatunnistautumisen koodi ei tullut kännykkääni, joten en heti saanut rahoja siirrettyä.

Ryhdyin seuraavana päivänä hommiin, ja siinä yhteydessä tein extempore-päätöksen ja siirsin rahat takaisin Norwegianin tilille. 0,1 prosenttia huonompi korko, mutta tuttu ja turvallinen käyttöliittymä. Svea Ekonomin tili häipyy käytöstä automaattisesti jossain vaiheessa, jos tilillä ei ole rahaa. Olikohan aika yksi vuosi?

Nyt minulla 17 000 euron vararahasto. Se on aika paljon pienellä korolla, mutta vielä en ole aikeissa sijoittaa, vaan odottelen mahdollisia talouskäänteitä.

6.2.2020

Kotimainen ostos NARSKUTTELU KSYLITOLIPASTILLIT

Hoidan hampaita huolella, sillä hampaani ovat jo täynnä paikkoja enkä halua niitä lisää.   Happohyökkäyksen torjuminen aterioiden jälkeen hoituu ksylitolilla. Söin ennen innolla täysksylitolipurkkaa, mutta purkkaa tulee jauhettua sellaisella voimalla, ettei se tee hyvää hampaiden paikoille. Kun löysin K-marketista Narskuttelun ksylitolipastillit, niin purkka jäi pois.

Pastillit on pakattu kätevään putkiloon, joka ei vahingossa aukea laukussa. Pakkauksen kierrätys on helppoa, sillä putkilo menee pahvinkierrätykseen, ja putkilon päissä olevat muovitulpat saa irroitettua ja voi  laittaa muovinkeräykseen. Makuja on useita. Kaikki maistamani maut ovat olleet mietoja, paitsi chili-lakritsi, joka sitten olikin niin tulinen, että jäi syömättä.

Narskuttelu Oy valmistaa ksylitopastilleja ja -purkkaa ja hammastahnaa  Kiteen Puhoksessa.

"Jos jokainen suomalainen ostaisi kympillä kuussa lisää suomalaisia tuotteita, syntyisi 10 000 vuosityöpaikkaa", kertoo tämä artikkeli



2.2.2020

Tavoitteiden muuttuminen vuosien varrella

Sattui silmään viesti, jossa olen kirjoittanut asuntolainan maksusta ja taloudellisista tavoitteista vuonna 2007 näin:

"Velka on lyhentynyt hyvää vauhtia, ja huokailen helpotuksesta. Kun asunto on maksettu, alkaa helppo elämä. Tulevaisuuden turvaksi minulle riittää oma velaton asunto. Auton hankinta ei kiinnosta, kesämökki ei ole realistisesti mahdollinen. Rahat riittävät ulkona syömiseen, harrastuksiin, matkusteluun ja kivoihin vaatteisiin."

Pari vuotta eteenpäin ja nähtävästi unohtui, että silloinen asunto velattomana riittäisi pitämään minut tyytyväisenä. Kiva,täysin remontoitu kaksioni sijaitsi kaupungin laidalla, tosin hyvien liikenneyhteyksien varrella. Muutin lähemmäksi keskustaa puolet kalliimpaan ja pienempään asuntoon. Siitä muutama vuosi eteenpäin jumittauduin työpaikkaan, joka osoittautui vääräksi valinnaksi. Siinä vaiheessa havahduin miettimään vaihtoehtoisia tulonlähteitä. Myös tulevan eläkkeen pienuus alkoi hahmottua.

Nyt samainen asunto on vuokrattu, asun edullisesti kimppakämpässä ja vielä edullisempi asumisratkaisu on tulossa parin vuoden kuluttua. Suunnittelen osakesijoittamista ja mietiskelen seuraavia steppejä vuokraustoiminnan suhteen. Ja säästöön jää joka kuukausi reilu summa rahaa. Ulkona syöminen, matkustelu ja vaatteiden osteskelu on vähentynyt minimiin. Säästäminen ei tunnu ankealta vaan mukavalta.

29.1.2020

Tammikuu 2020 menot

Vähän etuajassa, mutta tammikuun menot näyttävät pysyttelevän alle 1300:ssa eurossa. Nyt on 29. päivä ja rahaa on mennyt 1281 euroa. Näköpiirissä ei ole kuluja seuraaville päiville… paitsi että tulihan niitä kuluja. 1342 euroa meni yhteensä rahaa tammikuussa. Unohdin että oma ja isäni puhelinlasku tulivat maksuun kuun viimeinen päivä. Ja piti maistaa Hesburgerin euron vegehampurilainen, hyvää oli. Tavoitteeni on 1500 euron kuukausikulutus, joka nyt alittui 158 eurolla. Ihan hyvä, tosin jostain syystä minulla menee vähemmän rahaa aina tammikuussa.

Vuokrani kimppakämpästä on 440 euroa, joten muuhun kulutukseen on mennyt n. 900 euroa.

Isompia ostoksia tässä kuussa ovat olleet kahden bokashi-ämpärin ostaminen, helmikuun harrastusviikonlopun kulut ja bussikorttiin ladatut 230 euroa. Alkukuusta tuli tuhlailtua rahaa ulkona syömisiin ja kahviloihin, mutta olin päättänyt antaa itselleni vähän löysää stressaavan syksyn jälkeen.

Tässä kirjoittaessa päätin, että jatkossa seuraan menojani kuukausittain tililtäni niin, että lataan menoni sieltä tiedostoon sen sijaan, että kirjaisin menoja exceliin aina kun johonkin on mennyt rahaa. Pari vuotta sitten excelöin menoni, mutta huomasin vuoden lopussa, että paljon oli jäänyt kirjaamatta verrattuani tililtä mennyttä kokonaissummaa exceliin. Tiliotteessa on se huono puoli, että kauppalasku näkyy yhtenä könttäsummana enkä pysty hahmottamaan siitä, kuinka paljon tuhlaan rahaa vaikkapa erilaisiin makeisiin herkkuihin (ykköspaheeni). Tosin tämä ei ole suuri ongelma, sillä olen oppinut, kuinka paljon niihin voi huomaamatta mennä rahaa ja osaan rajoittaa ostamisia.

12.1.2020

Kokeile elää tulevan eläkkeesi summalla

Suunnitellessani talousblogin perustamista tuli mietittyä, mikä on blogini ydinajatus ja onko kirjoituksillani mitään tarvetta oman talouteni seuraamisen lisäksi. Havahduin siihen, että tavoitteeni ei ole firettäminen (eli taloudellinen riippuvuus ennen eläkeikää) kuten monen muun blogin kohdalla, vaan eläkkeelle jääminen. Saattaa olla, että jään vapaalle jo ennen virallista eläkeikää ja elelen säästöillä/sijoituksilla välivuodet, mutta varsinainen tavoite se ei ole, vaan eläke häämöttää  edessä. Viralliseen alimmaiseen eläkeikään on vain 10 vuotta, joten voinen luottaa siihen, että tulen saamaan eläkettä.

Taloussanomissa oli äskettäin juttu otsikolla: "Kokeile elää kuukausi tulevalla eläkkeellä". Itse kannatan kokeilemaan, tai ainakin seuraamaan kuluja, kokonaisen vuoden. Yhden kuukauden menojen seuraaminen johtaa helposti siihen, että tulee elettyä normaalia säästäväisemmin huomaamatta tai jotain isoja menoeriä ei tule seuratun kuukauden kohdalle.

Olen pari vuotta yrittänyt elää säästeliäästi, mutta rahaa on mennyt molempina vuosina huomattavasti enemmän kuin olin kuvitellut. Vuonna 2018 kuukausikulutukseni oli 1860 euroa ja vuonna 2019 se oli 1899 euroa. Omissa kuvitelmissani kulutukseni olisi lähempänä tonnia kuin kahta tonnia. Mielikuvani rahanmenosta on melkoisen harhainen todellisuuteen verrattuna, täytyy myöntää.

Tähän mennessä minulle on kertynyt eläkettä 1234 euroa (*brutto), ja jos olen nykyisellä palkalla töissä seuraavat kymmenen vuotta, niin odotettavissa oleva eläke on n. 1870 euroa (*brutto). Tämä siis sillä oletuksella, että työt jatkuu ja jaksan olla töissä täydet 10 vuotta. Ja kun verot otetaan pois, niin käteen jää vähemmän kuin 1870 euroa. Huomattavasti tiukempaa tulee olemaan.  Ja tietty eläkkeelle jäätyä pitää päivät saada kulumaan mielekkäästi, joten harrastuksiin ja muihin aktiviteetteihin menee enemmän rahaa kuin työssä käydessä. Todennäköisesti ikään liittyviä terveysmenojakin alkaa ilmaantua.

Mikäli heittäydyn vapaalle jo ennen virallista eläkeikää, eläkekertymä jää huomattavasti pienemmäksi, silloin täytyy joko elinkustannuksia pystyä alentamaan tai saada lisärahaa säästöistä/sijoituksista.

Katsotaan kohtaako summat jossain vaiheessa. Onnistunko vähentämään menoja tai onnistunko lisäämään tuloja säästämällä/sijoittamalla? Tavoitteena on molemmat.


8.1.2020

Vuoden 2019 menot ja säästöt

Jaksoin vihdoinkin laskea vuoden 2019 menot pankin tiliotteelta. Rahaa on kulunut 1899 euroa per kuukausi. Tästä asuminen vie n. 450 euroa, joten muiden kulujen osuudeksi jää 1449 e/kk. Isompia kuluja vuoden aikana joustipatjasänky kuljetuksineen (1100 e), muuttofirman käyttäminen (400 e), uuden harrastuksen aloittamiseen liittynyt viikonloppukurssi ja tarvittavat välineet (600 e). Muutama satanen meni  täydennysopiskeluun. Jokaisena työpäivänä kävin lounasravintolassa syömässä normi-lounasruokahintaan. Ja ostin sen markkinoiden kalleimman föönin, kun hermostuin kolmen kuukauden käytön jälkeen huonosti toimivaan rakkineeseen. Nyt ei tarvitse ihmetellä laitteen väsymistä kesken hiusten kuivauksen.

Kuvittelin että vuoden menot olisivat olleet pienemmät, mutta niin se on tärkeä laskea ja tarkistaa luvut eikä luottaa kuvitelmiin. Haikailemaani tonnin kuukausimenoihin on vielä matkaa.

Rahaa säästötilille sain siirrettyä 16700 e vuoden aikana.

Vuokratuotto (ja asuntolainaan menevä osuus) puuttuvat tästä, tsekkaan ne vielä myöhemmin.

7.1.2020

Kotimainen ostos ISKU RUNKOPATJASÄNKY

Tilasin uuden sängyn Iskusta viikko ennen tätä uutista:
https://www.talouselama.fi/uutiset/tyopaikkoja-vahentava-isku-syyttaa-valtiota-ja-kuntia-halpatuonnista-juhlapuheissa-kylla-puhutaan-vastuullisuudesta/9e555105-1289-4b7a-877f-49e2e1269022

Vetää surulliseksi. Kuten monet suomalaiset kuluttajat, ostan paljon tavaraa Ikeasta, koska se on vaan niin helppoa. Pyrin kuitenkin ostamaan kotimaisilta valmistajilta aina kun löydän toiveeni täyttävän tuotteen, usein hinnasta välittämättä. Kotonani on lahtelaisen sohvatehtaan valmistama sohva, Sopen valmistama lipasto ja kohta Iskun runkopatjasänky. Ajattelen asian niin, että kun ostan kotimaisen tuotteen, työllistän suomalaisia, panostan yhteiskuntaamme ja omaan hyvinvointiini.

Aina ei ole kyse kalliimmasta tuotteesta, vaan ainoastaan tottumuksesta ostaa tietty, usein monikansallinen paljon mainostettu tuote, vaikka kaupan hyllyssä olisi vastaava kotimainen tuote vieressä.

"Jos jokainen suomalainen ostaisi kympillä kuussa lisää suomalaisia tuotteita, syntyisi 10 000 vuosityöpaikkaa", kertoo tämä artikkeli

6.1.2020

Alustava suunnitelma

Haluan järkeistää omaisuuteni tuottamaan hyvin ja vaivattomasti. Ajatuksissa on varmat kotimaiset osingonmaksajat kuten Nordea, Kesko jne. Todella turvallisuudenhakuista siis. Kysymys siitä, avaanko osakesäästötilin, on vielä auki. En ole kauhean tarkkaan perehtynyt asiaan. Pääpiirteissä tiedän, että tilin hyödyt tulevat vasta pidemmällä ajanjaksolla. Toisaalta en ole rahojani heti eläkkeelle jäätyäni ottamassa ulos, vaan sijoittamisen ja sijoitustuoton hakemisen on tarkoitus jatkua niin, että saan lisärahaa eläkkeen oheen.

Omaisuuden vaivaton tuotto tarkoittaa myös nykyisen sijoitusasunnon myymistä. Asunto on aikoinaan ostettu omaan käyttöön eikä ole optimaalinen vuokraukseen. Ja johtuen siitä että asunto on ostettu omaan käyttöön, sijoittamisen kannalta minulla on asuntoon liian vahva tunneside. Stressaan sitä, tuleeko parkettiin tai muihin pintoihin osumia. Tai tapahtuu jotain muuta vahinkoa. Sinänsä vuokraaminen on ihan mielenkiintoista touhua ja olen harkinnut toiminnan jatkamista/laajentamista, mutta tällä hetkellä olen kallistumassa osakkeisiin.

Pian käteisvaroista katoaa 50000 omaan asumiseen liittyvään "sijoitukseen", tästä lisää myöhemmin. Pidänkö jäljelle jäävät 15000 euroa vararahastona vai lähdenkö sijoittamaan osakkeisiin, jää nyt hautumaan. Ongelmani sijoittamisen suhteen on se, että vaikkakin muuten olen optimisti, niin osakkeiden ja asuntojen hintojen suhteen odotan aina romahdusta. Näin oli 5, 10, 15 ja 20 vuotta sitten. Ja niin edelleen. Enkä usko että olen ainoa. Nyt sijoitusmarkkinat ovat historiallisesti korkeimmillaan ikinä ja laskusuhdanne on kaiken järjen mukaan tulossa.

Menot haluan saada laskettua alle 1500 euroon kuussa. Haaveissa siintelee 1000 euron kulutus, mutta tähän en usko pääseväni. Syömisestä, vaatteista, kauneudenhoidosta enkä harrastuksista haluaisi tinkiä. Vuosi 2019 kului rankasti säästäen, ja säästöön kertyi 1300-1500e/kk. Rehellisesti sanottuna tuli tingittyä liikaa joistain asioista, eikä työ ja vapaa-aika pysyneet tasapainossa. Nyt on tarkoitus lisätä omaa hyvinvointia. Työhön liittyvään voimakkaaseen stressiin en pysty suoranaisesti vaikuttamaan, mutta yritän jatkossa käydä esim. hieronnassa ja harrastella enemmän asioita, jotka saavat ajatukset irtautumaan työasioista. Rahallisesti tämä tarkoittaa sitä, että joko menot lisääntyvät tai sitten yritän vähentää menoja jostan muusta.

2.1.2020

Talouden speksit 1/2020

Omaisuus/rahavarat
Asunto (kaksio pääkaupunkiseudulla) arvo tällä hetkellä n. 300 000 euroa > laina n. 15000 e > vuokratuotto n. 4,5 % laskettuna asunnon hankinta-arvoa käyttäen
Eläkesäästö 1  (korko 3,5 %) 5522,81
Eläkesäästö 2  (Kiina-rahastot) 5458 euroa
Käteistä normitilillä/Norwegian Bankin tilillä yhteensä n. 65000 e
Eläkekertymä 1234e/kk
Menot
1899e/kk (vertauksen vuoksi v.2018 1860e/kk)
Palkka (netto)
2800e/kk


Suurin osa varallisuudestani on kiinni sijoitusasunnossani, aiemmin omassa käytössäni olleessa asunnossa. Minua on onni suosinut asuntomarkkinoilla, koska asuntoni sijaitsee kasvavien asuntohintojen alueella.

Minulla jää palkasta ja vuokratuotosta paljon säästöön. Olen vasta viime vuosina oppinut ymmärtämään säästämisen ja vararahaston tärkeyden. Tulevan eläkkeen pienuus havahdutti muutama vuosi sitten, kun sen hetkinen työsuhteeni päättyi ikävissä merkeissä. Ehdin jo kuvitella, että minun ikäistäni naista ei enää palkattaisi mihinkään ja että joutuisin sinnittelemään 15 vuotta työttömänä ja sen jälkeen alle tonnin eläkkeellä. Näin ei sitten käynytkään, onneksi.
 
Eläkesäästötileihin en ole aikoihin enää säästänyt. Toisen avasin vuosituhannen alkupuolella, kun ei vielä ollut asuntolainaa ja halusin laittaa rahaa johonkin talteen omalta tuhlailultani. Toinen eläkesäästötili tuli avattua, kun silloinen työnantaja sitä tarjosi ja muistaakseni työnantaja maksoi puolet maksuista. Tili sulkeutui, kun lopetin kyseisen työnantajan palveluksessa.

Mietin että millaisen kuvan minusta saa näiden tietojen pohjalta. Turvallisuushakuinen? Mukavuudenhaluinen? Tavallinen suomalainen? 

Tosiasia on että olen jo muutaman vuoden ollut kiinnostunut talousasioista. On tullut luettua talousaiheisia blogeja ja kirjoja, katsottua Dave Ramsay'ta Youtubesta ja jopa käynyt Terhi Majasalmen Vauras Nainen  kurssin. Tietoa riittää, mutta syystä tai toisesta en vain ole saanut aloitettua. Nyt haluan alkaa hallita rahojani määrätietoisemmin, toivottavasti tämän blogin ylläpitäminen potkii minua eteenpäin. Joku voi olla sitä mieltä että taloudellinen tilanteeni on jo sangen hyvä. Osittain onkin, mutta haluan keventää työntekoa muutaman vuoden sisällä ja eläkkeellä ollessa haluan saada lisätuloa sijoituksista.