Tammikuussa kului rahaa 1882 euroa, joten 1500 euron tavoitekatto ylittyi 382 eurolla. Kuluissa on mukana ePassilla maksetut syömiset.
Bruttokuukausipalkkani on 4285 euroa. Käteen tuli 2757 euroa, säästöön jäi 1063 euroa. Lisäksi vielä kirppismyynneistä kertyi käteistä 120 euroa. Tämä muistui mieleeni vasta jälkikäteen, enkä jaksanut enää korjailla laskelmia.
Uupumus vaivaa edelleen pahana, ja päätin jopa mennä terapiaan selvittelemään, voisiko kyseessä olla masennus. Samaan syssyyn yksi ystäväni pisti välit poikki täytenä yllätyksenä, joten terapiassa tulikin käsiteltyä sitä asiaa. Oloa parantaakseni kävin myös vyöhyketerapiassa. Ja kampaajalla kävin pätkäisemässä tukkani lyhyeen polkkamalliin, helpottaakseni elämää, sillä pitkien hiusten pesemiseen ja kuivaamiseen ei riitä tarmoa.
Minulla on tuottanut ihmetystä se, että kuinka paljon ihmiset ovat valmiita käyttämään striimauspalveluihin rahaa. Itselläni on ollut tiukasti vain yksi palvelu kerrallaan käytössä, ja sekin yleensä jaettu yhden tai useamman kaverin kanssa. Nyt sorruin hieman vahingossa. Applen laitteiden ostajat ovat saaneet 3 kk pätkän Apple TV:tä ilmaiseksi. Minulla on työn puolesta välillä Apple-laitteita testikäytössä, ja päätin sellaiseen avata itselleni ilmaisen pätkän. Viime syksyn ahdistavissa kiireissä unohdin irtisanoa palvelun. Siitä juoksi 8 euron maksu muutaman kuukauden, kunnes otin itseäni niskasta kiinni ja sain sen irtisanottua. Ja nyt minulla on jäljellä vain HBO Max, jonka olen jossain vaiheessa saanut 6,90 euron tarjoushinnalla. Ja sen vielä pystyn jakamaan kahden ystävän kanssa, joten kolmeen osaan jaettuna siitä ei jää juuri mitään maksettavaa.
Suurimmat menot
Vuokra 585 e
Terapia 124 e
Hyvinvointi 75 e
Kampaaja 55 e
ePassi lataus 50 e
Isän puhelinkulu 16 e
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti