Lokakuussa kului rahaa 1149 euroa, joten 1500 euron tavoitekatto alittui 351 eurolla.
Jo kaksi kuukautta työntekoa takana, ja mukavaltahan tuntuu, että palkka pompsahtaa tilille. Nykyinen palkkani on paras palkkani ikinä eli 4500 euroa. Ja kun vuoden aikaisemmat ansiot ovat työttömyyskorvausta, niin verot loppuvuoden palkasta eivät ole niin korkeat kuin jos olisin saanut palkkatuloa koko vuodelta.
Kuukausi ilman vaateostoksia, kuka olisi uskonut! Vahingossa ja pyytämättä muodostunut kapselivaatekokoelma on saanut aikaiseksi sen, että ei herää vimmaisia vaate-epätoivoja, jotka johtavat pikaisiin heräteostoksiin, jotka eivät ole aina niin onnistuneita ostoksia.
Eikä kauneudenhoito- tai hyvinvointipalveluita tässä kuussa. Pitkä tukkani on jatkuvasti ponnarilla enkä edes ole tuntenut tarvetta käydä latvoja tasailemassa. Kosmetogia en ole kaipaillut, sillä melko huonosta hoidosta huolimatta ihoni on ollut ok kunnossa. Tämä johtunee siitä, että vaihdevuodet katkaisivat sellaisen hormonitoiminnan, joka aiheutti minulla rasvaisen ihon ja näppylöitä. Ja hyvinvointipuolella päätin ottaa sellaisen käytännön, että hyödynnän liikuntakeskukseni HotYin joogaa rentoutumiseen ja palautumiseen.
Ainoa isompi ostos oli Oura-sormuksen tilaaminen.
Tein pientä säätöä viihdepalveluiden suhteen. Hesarin paperi+digi-tilaus muuttui pelkäksi digitilaukseksi. Hinta vuodessa on reilu 200 euroa, ja se jaettuna neljään osaan on 51 per nenä. Tämän halpuutuksen takia päätin tarttua HBOMaxin tarjoukseen, 4,49 euroa per kuukausi niin pitkään kun sopimusta pitää voimassa. Ja tätä tilausta jaan kahden muun ihmisen kanssa. Kuukausihinnaksi nämä molemmat yhteenlaskien jää minulle 5,6 euroa. Olen monesti kertonut, että haluan käyttää rahani kotimaiseen kulutukseen, mutta Hesarissa oli yksinkertaisesti liikaa mielenkiintoista luettavaa ja aamuisin oli vaikea päästä töihin paperilehden ääreltä.
Synttärivierailu kustansi minulle junaliput, lahjaksi annoin osan ostamistani Finnkinon elokuvalipuista. Matkakustannukset olivat normaalia korkeammat, koska en jaksanut ostanut lippuja riittävän aikaisessa vaiheessa. Ja juna tuntui tässä koronan vaiheessa turvallisemmalta, joten en edes tsekannut, mitä hintoja bussimatkustaminen olisi tarjonnut. Sukulaisten tapaaminen ja maisemanvaihdos teki hyvää; käväistiin vielä veljen kanssa lounastamassa yhdessä ennen juhlia.
Suurimmat menot
Vuokra 473 e
Oura sormus 229 e
Finnkino sarjaliput 10 kpl 87 e
Liikuntakeskus 53 e
Junaliput 46 e
Isän ja minun puhelinkulut 33,80 e
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti