Elokuussa kului rahaa 1823 euroa, joten 1500 euron tavoitekatto ylittyi 323 eurolla.
Bruttopalkkani on 4190 euroa, ja pientä tuloa tuli myös Tori-myynneistä. Käteen tuli 2993 euroa, josta säästöön jäi 1170 euroa.
Macin käyttö on edelleen aikamoista pakkopullaa, sen takia elokuun katsaus tulee vasta nyt. Aikaisemmin olen ladannut nettipankista csv-tiedoston, jonka avulla olen käynyt läpi kuukauden rahaliikenteen. Nyt kun koneellani ei ole taulukkolaskentaohjelmaa, niin en ole sitä voinut tehdä. Yllätyksenä pankkini sivulta löytyy nykyään kuukausikohtaisesti tulot, menot ja säästöön jäänyt summa laskettuna auki. Vertailin täsmääkö summat edellisten kuukausien kanssa, mutta ei ihan. Tosin minulla on ollut jotain pieniä kirppismyyntejä, joten uskoisin että erot selittyvät sillä. Tällä nyt mennään jatkossa.
Ruotsin reissun jälkitunnelmissa tilasin vuodeksi Femina-lehden.
Ja vaateostoksilla pitkästä aikaa niin, että tein kalliin heräteoston, 119 euron summalla. Tässäkin oli muistaakseni 30 % alennusta. En ole pitkään aikaan ostanut uutta vaatetta, jossa ostomotiivina ei ole tarve tai jollain lailla selitettävä järkevyys (esim. lämmin talvitakki, mukavat kengät tai perus-t-paita). Pääsin kokemaan pitkästä aikaa sokerihumalan kaltaisen ostoshuuman, joka haihtui parissa päivässä ostoskrapulaan. Onneksi tykkään vielä ostamastani mekosta, mutta tunnustan, että ilmankin olisin pärjännyt.
Olin listannut t-paitaostokset heinäkuulle, mutta huomasin että tässä kuussa on meno mennyt tililtä. Eli viisi pitkähihaista T-paitaa ostettu uutena hintaan 211 euroa eli reilu 40 euroa kipale. Näitä samoja paitoja minulla on ollut aikaisemminkin, ja ne muodostavat hyvän pohjan vaatevarastolle. Olennaista on se, että materiaali ei sisällä elastaania.
Jotta kulujen kirjaaminen ei olisi liian helppoa, niin nostin 140 euroa käteistä hätävaraksi ja maksoin 180 euron tenniskurssin nykyisen ja edellisen työpaikan liikuntaeduista. Käteisen lisäksi ostin myös hätävararuokaa ja -juomaa keittiönkaappiin odottamaan sähkökatkoja sun muita häiriötilanteita. Ja kynttilöitä ja tulitikkuja löytyy.
Suurimmat menot
Vuokra 578 e
Vaatteet 330 e
Kotivakuutus 144 e
(Tenniskurssi 180 e, maksettu ePassilla ja liikuntaseteleillä)
Lehtitilaus 100 e
Ohjattu liikunta 53 e
Sähkö 39 e
Isän ja minun puhelinkulut 34 e
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti