1.5.2023

Vuoden 2022 kuluseuranta takana

 

Tässä  tulee vuoden 2022 kuluseuranta.

Alkuperäinen tavoitteeni on pitää menot alle 1500 eurossa, mutta koska kesken vuotta vuokrani nousi sadalla eurolla, tavoitteeseen yltäminen ollut kovin realistista. Vuoden keskimääräinen kulutus oli 1726 euroa.  Paljon mukavia asioita tuli tehtyä: hyvinvointipalveluita, reissuja (automatka Ruotsissa ja hemmotteluloma  Rantasalmella Kuru Resortissa) ja harrastamista. 

Mukava asia oli myös se, että olin koko vuoden täystyöllistetty, sillä heti 6 kk pätkätyön perään työllistyin vakituisesti. 

Bruttotuloja kertyi 54369 euroa ja vuoden aikana säästöön kertynyt summa on 15394 euroa, joka keskimäärin per kuukausi on 1283 euroa. Olen enemmän kuin tyytyväinen.

Ja vielä vertailuna kuluseurannat eri vuosilta:

2018 1860 e
2019: 1899 e
2020: 1492 e
2021: 1666 e
2022:  1726 e

Eri vuosien summista huomaan, että olen ollut kaikkein motivoitunein pitämään kulut kurissa vuonna 2020. Säästin tiukasti asumisoikeusmaksua varten, ja supervaativa työni aiheutti pelkoa tulevasta jaksamismielessä, joten tuntui tärkeältä saada pesämunaa kasaan mahdollista irtiottoa varten. Vuonna 2022 oli uudessa työssäni kiirepiikki, mutta yleisesti ottaen ihan eritahtisesta työstä on kyse. Kulutusmielessä olen antanut itselleni luvan höllätä vähän.

Vuoden aikana seurasin vaatekulujani tarkkaan, mutta excel-listaus katosi tietokoneen hajoamisen yhteydessä selittämättömästi huolimatta siitä, että olin ottanut huolella varmuuskopioita koneen annettua jo pidempään varoituksia hajoamisesta. Vaatteita ostin kappalemääräisesti paljon, mutta suurin osa käytettynä.

Tässä kaavio vuoden 2022 rahankulutuksesta:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti