2.5.2021

Huhtikuu 2021 menot

Huhtikuussa kului rahaa 1726 euroa, joten 1500 euron tavoite ylittyi 226 euroa.

En ole yleensä listaillut tulojani, mutta tällä hetkellä ainoa tuloni on ansiosidonnainen päiväraha ja käteen saan 1405 euroa. Elelen reilusti yli tulojen, mutta onneksi säästöt on olemassa.

Muutin taas jälleen kerran; kahden kuukauden asumisen jälkeen siirryin ydinkeskustasta 4 kilometrin päähän. Kävellen ja pyörällä pääsee hyvin moneen suuntaan, joten ainakin kesällä pärjäilen pitkälti ilman bussikorttia. Vuokra putoaa 600 eurosta 472 euroon. Muuttokuluja tuli noin 110 euroa. Ajoin itse vuokrapakettiautoa, yhdelle muuttoapuna olleelle tarjosin hampurilaisen ja lasin viiniä, kahdelle muulle, jotka olivat vanhalla asunnolla apuna, ostin pikkolopullot kuohuviiniä ja suklaapatukat. Toivon että elämä rauhoittuu muuttamisen osalta niin että seuraava muutto olisi vasta vuoden päästä valmistuvaan asumisoikeustaloon, mutta mahdolliset työllistymiskuviot voivat tietysti muuttaa tilannetta.

Uuteen asuntoon (tai siis huoneeseeni, kyseessä on kimppakämppä) tilasin nostettavan ja laskettavan työpöydän. Halusin sähköpöydän sijasta manuaalisesti kampea pyörittämällä liikuteltavan pöydän, ihan vaan kestävyyden/pitkäikäisyyden takia. Hintaa pöydälle tuli 214 euroa kuljetuksineen.

Vaateostokset olivat yhdistelmä UFF:ia ja alennusmyyntejä.

Kerrotaanpa nyt tässä sekin, että vaihdevuodet ohitettuani olen käyttänyt paikallista hormonivalmistetta. Se on ainoa lääke, jota olen koskaan käyttänyt säännöllisesti. Kahden kuukauden annos maksoi aikaisemmin n. 40 euroa, mikä tuntui kovalta hinnalta kun aikaisemmin lääkekulut ovat olleet nolla euroa. Luin vähän aikaa sitten lehdestä, että markkinoille on tullut rinnakkaislääke, joka on edullisempi. Ja että kilpailun myötä alkuperäisen tuotteen hinta on pudonnut reilusti. Seuraavalla apteekkikäynnillä minulle tarjottiinkin tätä edullisempaa rinnakkaislääkettä, ja  sen sitten valitsin. Uusi vaihtoehto sisältää vähemmän yksittäispakattua muovijätettä ja muutaman kappaleen enemmän tuotetta, mukavaan hintaan 13,24 euroa.



Suurimmat menot
Vuokra (vanha asunto 600e ja uusi asunto 1viikko 105e) 705e
Työpöytä 214 e
Muutto  110 e
Vaatteet (UFF:lta takki ja t-paita 10e, aamutakki 33e ja 2xhousut 340e) 383e
Oma ja isän puhelinlasku 33,80e
HSL:n korttilataus 30e
Lääkekulut 13,24

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti