22.3.2021

Marraskuu 2020 menot

Marraskuussa kului rahaa 1026  euroa, joten 1500 euron tavoite alittui 474 euroa.

Hieman tapahtumarikkaampi kuukausi, sillä minut irtisanottiin YT:eiden seurauksena. Ennen kuin luovutin työkännykkäni pois, palautin ePassi lounasrahat tililleni. Palautus oli + 90,29e ja tämän summan olen vähentänyt kuukauden kulutuksesta.

Kuukauden kotimaisia ostoksia oli isänpäivälahjana kirja, jonka nimeä en muista, mutta aihepiiriltään Suomen kulttuuri- ja taloushistoriaa käsittelevä, ja itselleni ostetut merinovillaiset villapitkikset. Valmistaja on Nuutisen kutomo Padasjoelta. Jos kiinnostaa hyvin perinteiset villapöksyt (Nuutisen nettisuilla kulkee nimellä välihousut) ja haluat tilata, kokoa voi miettiä tämän perusteella: 169cm/66kg > M-koko on passeli. Malli on sellainen haaroissa roikkuva ja vyötärökuminauha tulee aika ylös. Kämppikselläni on ollut tällaiset aikaisemmin, ja kestivät kuulemma 15 vuotta.

Sijoitusasunnon myyntikulut: 179 ilmakuvat, Oikotien ilmoituksen päivitys 39+39, kosteiden tilojen silikonisaumojen uusiminen 360 = yhteensä 617 e. Näitä kuluja en ole laskenut mukaan "normaalikulutukseeni", vaan ne kuuluvat sijoitustoimintani piiriin. 

Suurimmat menot
Vuokra 425 e
Koulutus 165 e
Liiton maksu 82,5 e
Hiustenhoitotuotteet 76 e
Liikuntakeskus 64 e
Villahousut 61 e
Isänpäivälahja 29 e
Junaliput 35 e

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti